lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukortit

Kerrankin älysin aloittaa ajoissa joulukorttien suunnittelun ja sain tehdyksi juuri sellaiset kortit kuin itse halusin. Vaikka korttien valmiiksi saaminen tuntui melkoiselta projektilta, sain ne silti postiin ajoissa (eli viimeisenä mahdollisena postituspäivänä :D).
Ensimmäinen haaste oli saada koirista jokin julkaisukelpoinen kuva. "Tonttupuvut" kaivelin koirien garderoobista ja kuvausstudiona toimi sängylle levitetty fleecehuopa sekä lisävaloa tuomaan pöytälamppu. Melkolailla noita sai kyllä asetella ja lahjoa herkuille, mutta lopputulos oli lopulta oikein täydellinen. Tekstin lisäsin kuvaan Picasalla ja loput tarvikkeet kortteihin kävin ostamassa Tiimarista sekä Tigerista.



Kehitin lisäksi myös pikkukuvia, joista askartelin pakettikortteja sekä magneetteja. Magneetit lähtivät joulukorttien mukana kirjekuoressa matkaan ennen kuin kerkesin niitä kuvaamaan.


Minulla on kaikki joululahjavalmistelut niiiin vaiheessa vielä, että meinaa jo paniikki iskeä päälle.. Pakko se kai on lähteä lauantaiaamuna klo 10 kaupungille tuhansien muiden ihmisten kanssa pyörimään ja ihmettelemään, mitä sitä ostaisi..

1 kommentti: