No nyt on tapahtunut ihme, kun meikäläinen on löytänyt itsensä kuntoilun parista jo useampana päivänä tälläkin viikolla! Ei se vaatinut kuin trainerinani toimivan isosiskoni potkun persuksille, reeniohjelman ja uhkaavan nopeasti lähestyvän valintatilaisuuden (mä niiiin elän toivossa, että ne ottaa mut kesäksi sinne parempiin hoiviin!).
Eilen oltiin piiskurini kanssa kirjurissa juoksentelemassa. Edellispäiväinen intervallitreeni meni ihan plörinäksi, koska minä idiootti söin tuntia ennen urheilusuoritusta.. Fiksu tyttö! Eilen sen sijaan ajoitin ruokailuni hiukan fiksummin ja selvisin lopulta ilman mitään sen suurempia "aij mua pistää kylkeen"-draamoja. Hölkkäsin 25min yhtäjaksoisesti ja tuli kyllä niin ylpee olo itsestään! Tästä se lähtee!
Sain vihdoinkin viriteltyä ompelukoneeni käyttökuntoon muuton jäljiltä ja pitihän sitä päästä heti vähän surruttelemaan! Ompelin harjoituskappaleena keltaisesta trikoosta tuollaisen urheilutopin, johon keräsin kaikki haluamani ominaisuudet: painijaselkämys, ei liian avara kaula-aukko, pitkä ja helmasta levenevä malli. Tuli taas todettua, että itse tekemällä saa juuri sellaisen kuin haluaa! Tämä jää siis odottaa lämpimämpiä juoksukelejä. Hiukanhan tuo on vinksahtanut ja epäsymmetrinen, mutta ei se niin nokonuukaa ol!
Kuvan tein kontaktimuovisabluunalla ja mustalla kangasvärillä, tekstin kirjoitin vain vapaalla kädellä. (kuvanlaadusta vastaa iPhone+Picasa yhdistelmä :S)
Ja päivän koirapläjäys: Vila tuhoaa jotain leluaan virne naamalla kun taas Ratita hymyilee unissaan.
torstai 10. huhtikuuta 2014
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Rullaillen etiäpäin
Kirjoittaminen tökkii oikein kunnolla, joten kuvanlaaduultaan aivan järkyttävän karsee kuva alustakoon postauksen aiheen:
Oon innostunut näin kevään tullen rullaluistelemisesta! Koko talven suunnittelin rullisten hommaamista ja kyttäilin Tori.fi:stä josko sopivat ilmestyisivät kaupan. Lopulta bongasin sattumalta nämä 10€ maksaneet rullikset fb:n vaihtoringistä. Varauduin siihen, että näissä on pakko olla jotain vikaa kun kerran hintaa oli noin vähän. Väärässä olin onneksi ja ainakin toistaiseksi nämä ovat osoittautuneet oikein passeleiksi.
Kypärän sain Tuomakselta ystävänpäivälahjaksi. Stadiumissa sattui olemaan synttäreiden kunniaksi kaikki tuotteet -25%, joten potalle ei jäänyt hintaa kuin reilu 20€.
Polvi- ja kyynärsuojat löytyivät jo omasta takaa, mutta rannesuojia löysin vain yhden.. No, se yksi ei paljoa suojaa kaatuessa, joten hommasin kokonaan uuden parin Tori.fi:stä 4€ posteineen.
Koko roska (rullikset, kypärä ja suojat) kustansi siis vain n. 35€, ei paha! Nyt kun oppisin vielä jarruttamaan ja pysymään pystyssä niin uskaltaisin itsekseni lähteä rullailemaan... :D
Ennen kuin isken kiinni tuohon vieressä odottavaan mämmipurkkiin, tässä vielä pari söpöstelykuvaa koiruuksista:

Tunnisteet:
Liikkuminen,
Ostoksia,
Ratita-tyttönen,
Vila-koiruus
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Anna Smith pöllöreppu
Viiden viikon työharjoittelun päättymisen kunniaksi minun todellakin oli pakko hommata itelleni joku kiva palkinto. Tehtiin isosiskon kanssa kimppatilaus modelifeen, josta supernopealla toimituksella saapui pari aaaivan ihanaa pöllöreppua käsiimme. Reppu löytyy täältä ja hintaa oli 34,90€ (auts, aika kipurajoilla kyllä oli... mutta 5 viikkoa harjoittelua.. todellakin ansaitsin ton! :D)
Ei tämä mikään maailman paras ole selässä, mutta ulkonäkö korvaa epämukavuuden!
Olin viime viikolla käymässä Niinisalossa&Kankaanpäässä Tuomasta moikkaamassa. Hiukan kyllä repesin, kun aloin tarkemmin katsomaan tuota ukkelini hihassa olevaa oppilaslätkää hopeine raitoineen.. Ilmastointiteippiä!? Nyt on kyllä todistettu, että jeesusteipillä saa korjattua aivan kaiken, jopa jääkäristä saa korjatuksi oppilaan :D Tarina tuon teipin takana on aika karu: oikeat "kusirajalla" varustetut lätkät olivat vain yksinkertaisesti loppuneet, pojat joutuivat siis tuunailemaan itselleen merkit... Suomen armeija...
ValintatilaisuusTJ-17, aapuuuvaaaaa!

maanantai 7. huhtikuuta 2014
Arskat
No nyt saa luvan kesä tulla, kun meikäläinen sai hommattua uudet arskatkin!
Täydellisten (= tuntuvat hyviltä JA näyttävät hyviltä) aurinkolasien löytäminen tähän päähän on osoittautunut mahdottomaksi ja nykyään tyydynkin vain siihen, että lasit tuntuvat päässä edes hieman siedettäviltä (eli a) pysyvät päässä tippumati ja b) eivät paina ja puserra ainakaan ihan kauheasti). Tällä kertaa päähän sopivimmat lasit löytyvät Cubuksesta à 7,95€, mallia peilipilootit.
Samalla shoppailureissulla käytiin hommaamassa myös Tuomakselle uudet arskat. Vasta autossa tajuttiin katsoa toisiamme hieman tarkemmin ja huomattiin, että oltiin ostettu melkeinpä identtiset aurinkolasit :D Tuomaksen lasit ovat Seppälästä ja hintaa oli myöskin jotain alle kympin verran.
Käytiin räpsimässä postauksen kuvat Ankkiksella eliHarjunpään Ruosniemen ankkalammella. Hiukan karun oloinen mesta, eikä siellä yhtäkään ankkaakaan kyllä ole.
Loput viikonlopun meiningit kollaasina:
Hiukan on ruvennut ketuttamaan nämä viikonloput, jotka ovat yhtä suorittamista nykyisin. Väkisinkin tulee kiirus keretä tekemään kaikki mahdollinen, kun Tuomas on lomilla pe klo 15.30:sta sunnuntai-iltaan. Äkkiseltään ajateltuna tuo kuulostaa melko pitkältä ajalta, onhan siinä yli kaksi vuorokautta aikaa... Mutta kun pitäisi hoitaa juoksevia asioita, käydä kyläilemässä, ulkoilla, syödä, järjestellä kotia, hoitaa koiria, Tuomaksen nukkua univelkojaan ja olisihan se mukava välillä vain löhötäkkin toisen kainalossa hetki tekemättä yhtään mitään. Aikaa on niin rajallisesti ja tekemistä taas loputtomasti. Ei mikään kovin hyvä yhtälö!
Tänä viikonloppuna käytettiin aikamme oikeastaan melko tehokkaasti, kerettiin käymään Sofian rääkättävänä porras-&intervallitreenin merkeissä, shoppailemassa, kyläilemässä molempien porukoilla, saunomassa, koiralenkkeilemässä, kantamassa viimeisetkin mööpelit uuteen kotiin, vaihtamassa kesärenkaat, mättöömässä ja vieläpä nukuttiin enemmän kuin 6 tuntia yössä. Nyt on kaikkensa antanut olo ja taas olisi uusi viikko edessä.. Mää en niinku kestä!
Täydellisten (= tuntuvat hyviltä JA näyttävät hyviltä) aurinkolasien löytäminen tähän päähän on osoittautunut mahdottomaksi ja nykyään tyydynkin vain siihen, että lasit tuntuvat päässä edes hieman siedettäviltä (eli a) pysyvät päässä tippumati ja b) eivät paina ja puserra ainakaan ihan kauheasti). Tällä kertaa päähän sopivimmat lasit löytyvät Cubuksesta à 7,95€, mallia peilipilootit.
Samalla shoppailureissulla käytiin hommaamassa myös Tuomakselle uudet arskat. Vasta autossa tajuttiin katsoa toisiamme hieman tarkemmin ja huomattiin, että oltiin ostettu melkeinpä identtiset aurinkolasit :D Tuomaksen lasit ovat Seppälästä ja hintaa oli myöskin jotain alle kympin verran.
Käytiin räpsimässä postauksen kuvat Ankkiksella eli
Loput viikonlopun meiningit kollaasina:
Hiukan on ruvennut ketuttamaan nämä viikonloput, jotka ovat yhtä suorittamista nykyisin. Väkisinkin tulee kiirus keretä tekemään kaikki mahdollinen, kun Tuomas on lomilla pe klo 15.30:sta sunnuntai-iltaan. Äkkiseltään ajateltuna tuo kuulostaa melko pitkältä ajalta, onhan siinä yli kaksi vuorokautta aikaa... Mutta kun pitäisi hoitaa juoksevia asioita, käydä kyläilemässä, ulkoilla, syödä, järjestellä kotia, hoitaa koiria, Tuomaksen nukkua univelkojaan ja olisihan se mukava välillä vain löhötäkkin toisen kainalossa hetki tekemättä yhtään mitään. Aikaa on niin rajallisesti ja tekemistä taas loputtomasti. Ei mikään kovin hyvä yhtälö!
Tänä viikonloppuna käytettiin aikamme oikeastaan melko tehokkaasti, kerettiin käymään Sofian rääkättävänä porras-&intervallitreenin merkeissä, shoppailemassa, kyläilemässä molempien porukoilla, saunomassa, koiralenkkeilemässä, kantamassa viimeisetkin mööpelit uuteen kotiin, vaihtamassa kesärenkaat, mättöömässä ja vieläpä nukuttiin enemmän kuin 6 tuntia yössä. Nyt on kaikkensa antanut olo ja taas olisi uusi viikko edessä.. Mää en niinku kestä!
perjantai 4. huhtikuuta 2014
the Huppari
Joskus saan todella omituisia päähänpistoja, jotka minun on vain ihan pakko päästä toteuttamaan. Nyt oli vuorossa ajatus siitä, että kolmen viikon päästä pidettävässä intin valintatilaisuudessa minulla on oltava jokin kiva huppari päälläni. Mikään jo olemassa oleva riepuhan ei tietenkään käy vaan sen on oltava juuri tietynlainen. Ei siis auttanut muu kuin lähteä sitä täydellistä hupparia metsästämään.
Oltiin Tuomaksen ja Sofian kanssa viime vikonloppuna yhden yön minilomalla isin luona Espoon seudulla ja siellähän nuo shoppailuapajat ovat hieman runsaammat kuin täällä tuppukylässä. Sieltä tämä the Hupparikin sitten lopulta löytyi, H&M:n lastenosastolta, 19,95€. (+varvassukat.. en löytänyt muita :D)
Meninpä ihmettelemään kassalla ääneen, miksei hupparin hupussa ole lainkaan kiristysnauhaa, vaikka reiät moiselle kyllä löytyy. Myyjä totesi, että heillä lastenosaston (pienellä painotuksella) huppareissa ei ole nauhoja kuristumisvaaran vuoksi. Joudun siis kestämään nauhattomuuden tai vaihtoehtoisesti menemään aikuisten puolelle shoppailemaan, nyyh!
Sitä, miksi juuri tämä huppari on parempi kuin muut hupparit valintatilaisuuden kannalta, en kyllä itsekkään tiedä.. Mutta pääsinpähän ainakin päähänpinttymästäni eroon :D
Pyörittiin shoppailemassa useampi tunti, onneksi meillä oli tuo (päätön) kassinkantajamuuli mukanamme :))
Aikataulullisista syistä pystyttiin olemaan Espoossa vain pe-la, mutta olihan se silti tosi kiva päästä sielläkin vähän pyörähtämään. Ja saatiin taas herkutella isin gourmet-ruuilla naminami!

torstai 3. huhtikuuta 2014
Koirien leppoisat iltapäiväkuvaukset
Kuvasin pitkästä aikaa Vilaa ja Ratitaa heidän lempipuuhassaan, eli päiväunilla.
Ratitalla on ihan ylisuloinen hännänpäätupsu!
Ah, voisinki liittyä noiden neitien seuraan hiukan loikoilemaan ja ottamaan rennosti!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Sorry for party rocking
Mietiskelin tuossa juuri, että voisin näin maanantain kunniaksi tulla postailemaan... Joo, hiukkasen oon jäänyt päivissä jälkeen, kun tänäänhän ei ole kuin vasta keskiviikko :D No keskiviikon kunniaksi juttua kuluneelta viikonlopulta:
Meikäläisen silmissä Porissa on tasan kaksi yökerhoa: Kino ja Cabaret. Itselläni on paha tapa suunnata aina tuonne jälkimmäiseen, koska se on ihan armoton teinimesta (eli meininki on melkolailla kohdillaan). Nyt saatiin kuitenkin Jussin ja Tuomaksen kanssa hyvä syy poiketa normaalista ja suunnattiin remontoituun sekä uudistettuun Kinoon katsomaan, miltä mesta nykyisin edes näyttää. Ja olihan se tosi upeeksi laitettu! Sisäänpääsymaksukin oli ennen puolta yötä puoleen hintaan (vaikka netissä luki ilmaiseksi..) ja ikäraja lauantain kunniaksi 20v.
Mitään sen suurempia etkoja ei saatu aikaiseksi, kun kaikki kutsutut olivat joko viikonlopun kiinni intissä tai eivät halunneet tulla paikalle. No, mitä pienempi porukka sen paremmat pileet NOT :D Oli meillä silti ihan kivaakin.
(hallitsen näköjään sujuvasti tasan kaksi käsimerkkiä :D)
Koitin posettaa Jussin kanssa samassa kuvassa ja hetken päästä tongittiinkin jo pullanpalaa ylös juomastani.. Ihan perussettiä taas :D
Päälläni oleva ihana musta peplum-toppi on uutukaiseni GinaTricotista. Vaikka yleensä suosinkin kirpparilla käymistä, tämä oli kyllä hyvän hintanen näin uutenakin ihan "oikeasta kaupasta": 12,95€.
Tulipahan jälleen todistettua henkinen kehittymättömyytemme, kun satuin vahingossa kurkkaamaan sunnuntaina Cabaretin fb-sivut.. Oho, ketäs se siellä kuvissa bailaileekaan :D (Kuva täältä lainattu)
Ei me siellä Kinossa sitten puolta tuntia kauempaa edes viihdytty.. Liian vähän ihmisiä ja nekin vähät vain istuskelivat sohvilla. Tie vei siis kohti tuttua ja turvallista :D
Sellaiset kemut meillä. Eipä tartte taas hetkeen käydä juhlimassa, kun pitäisi nyt vaan laittaa kaikki aika ja voimavarat tuon uuden kodin saattamiseksi kaatopaikasta toimivaksi kaksioksi.. Mutta ollaan me sentään jo saatu hommattua netti sekä pyykinpesukone! Mitä ne muutamat (kymmenet) purkamattomat laatikot nyt ketään haittaa :D
Tuomaksen TJ näyttäisi olevan tasan 260 (O___O) ja meikäläisellä on armonaikaa tasan 3 viikkoa ja 1 päivä kunnes koittaa "kutsunnat" ja ratkeaa melkoisen isot asiat näin tulevaisuuteni kannalta: marssinko ensi syksynä intissä vai laahustanko kouluun. Iiik! Sen verran olen petaillut sitäkin mahdollisuutta, etten pääsisikään vielä heinäkuun erässä palvelukseen, että varasin ensi syksyn harjoittelupaikan neurologiselta osastolta. No, eipä sekään huono vaihtoehto olisi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)
.jpg)