sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Maastoon hajoava ekosotilas! (Sotilaan perustaidot-kurssi)

Huh, tulipas hajoiltua maastossa tänä viikonloppuna! Onneksi en sentään ihan niin paljon levinnyt kuin leirillä mukana ollut siskoni, jota nämä inttitouhut nyt ei varsinaisesti hirveästi sytytä. Itseänihän sentään kiinnostaa edes vähän tämä "taistelijana" oleminen :D
Kuvassa tuo aseen perä on missä sattuu, älkäähän välittäkö siitä :D


Viikonloppu tuli siis vietettyä Sotilaan perustaidot-kurssilla, joka kesti pe klo 17 -> su klo 16, elikkäs pari vuorokautta. Muutamassakin päivässä kerkesi vallan mainiosti astumaan intin ihmeelliseen maailmaan ja melkeinpä ihan oikeasti kuvittelemaan, millaista siellä armeijassa todella onkaan. Kurssi alkoi jälleen kerran varustamisella, jolloin meille jaettiin kaikki tarpeellinen. Kovin paljoa kamaa ei onneksi saatu, mutta ihan tarpeeksihan tuo reppu silti painoi (aivan älyttömästi meikäläisen mielestä!). Saatiin myös rynnäkkökiväärit viikonlopuksi haltuumme (muttei tietenkään ammuksia!), jotta päästiin kokemaan se, miltä tuntuu kuljettaa sitä ainakin minun käteeni liian raskasta, kokoajan joka paikassa tiellä olevaa ja mahdottoman ärsyttävää asetta mukanaan. Muuta varustusta oli ainakin vaatteet (maastopuku, poolo, t-paita, "nallepuku" eli villa-alusasu, saadeasu), 3 kokoa liian isot saappaat, komposiittikypärä, kutittava pipo, liian ohkaset hanskat, telttapatja, makuupussi ja vanhanmallinen tetsari taskuineen.


Ensimmäinen yö nukuttiin tuvissa. Toinen yö vietettiin metsässä puolijoukkueteltassa (vietettiin siksi, koska monikaan ei pahemmin siellä nukkunut :D). Tuvassa majoittuminen oli tosi jees, paitsi ettei uni oikein meinannut illalla tulla. Teltassa sen sijaan oli joko liian kuuma tai kylmä, ihan älyttömän ahdasta ja pimeää. Ei mikään meikäläisen lemppari yönviettomesta se..
Lauantaina siirryttiin maastoon lounaan jälkeen ja ensimmäisenä pystytettiin teltat. Sitten ruvettiin harjoittelemaan erilaisia taistelijan perustaitoja, kuten etenemistyylejä.
Kaikki ruokailut tapahtuivat pakkiruokailuina (onneksi otin pakkipusseja!!). Tällä kertaa ruoka oli kyllä oikein hyvää ja sitä todella oli riittävästi. Jonkin verran sykittiin pöpelikössä ja syöksyiltiin, joten polvet huusivat hoosiannaa jälkeenpäin. Aiemmin en ole näillä "inttileireillä" hajoillut, mutta nyt puhdasta v*tutusta aiheutti kylmyys. Oli vain niin kylmä, että sormia ja varpaita särki jatkuvasti. Muutenhan kaikki toiminta oli tosi jees, jos ei olisi jatkuvasti ollut niin kohmettunut :D


Pientä piristystä lauantai-iltaan toi se, kun pääsin muutaman muun kurssilaisen kanssa esittämään hypotermiasta kärsivää potilasta. Toimittiin siis harjoituspotilaina ensiapukurssilla olleille ja se oli aika kivaa oikeastaan (sinne lämpöhuopaan olisi voinut vaikka nukahtaa! :D)
Telttayöpymiseen lisämaustetta tuli läpi yön pyörineet potero- ja kipinävahtivuorot. Omani olivat onneksi suht aikaisin, poterossa makasin 23.15-00.05 ja kipinävahtivuoro loppui yhdeltä. Sain siis teoriassa nukkua suht hyvät unet (mikäli en olisi heräillyt jatkuvasti siihen, että valuin kohti kaminaa, kun teltta oli niin mukavasti rinteeseen pystytetty :D).

Kaikenkaikkiaan (nyt kun olen päässyt turvallisesti ja elossa kotiin) kurssi oli todella hieno kokemus jälleen kerran. Opin paljon uusia asioita ja kertailin aiemmilla kursseilla opittuja juttuja. Ja jälleen kerran jouduin toteemaan, että kuntoni on totaalisen surkea ja mikäli meinaisin tällä kunnolla mennä oikeasti inttiin, kuolisin ensimmäisen viikon aikana :D

ps. Luhani näytti tältä, naminami... Söin siis koko viikonlopun kertakäyttölusikalla, joita minulla oli pari ja niitä sitten putsailin :D

1 kommentti: