tiistai 20. toukokuuta 2014

Nasta-harjoitus: Kriisin kohtaaminen


Minä vietin viime viikonloppuni Helene 2014-leirillä, joka on kolmas Nasta-harjoitukseni. Tällä kertaa osallistuin kriisin kohtaamiseen liittyvälle kurssille (eli enemmän luentoa, vähemmän metsässä pyörimistä kuin ennen). Harjoituksessa olisi ollut tarjolla muitakin todella mielenkiintoisia kursseja, kuten öljyntorjuntaa, liikenneturvallisuutta sekä kyberturvallisuutta, mutta lopulta päätettiin isosiskoni kanssa osallistua tälle kriisin kohtaamisleirille. Eikä muuten ollu lainkaan huono ratkaisu!
Tässä vähän viikonlopun kulusta ja kurssin sisällöstä lisää:

PERJANTAI

Lähdettiin yhteiskuljetuksella Porista klo 5.45 ja on sinänsä saavutus, että sain itseni ylös sängystä puoli viiden maissa ja hinattua ajoissa autoon. Matka Dragsvikiin kesti monta tuntia ja parin pysähdyksen jälkeen saavuttiin paikalle kymmenen pintaan. Herkut ovat tietenkin aina ensimmäisenä mielessä, kun saapuu varuskunnan lähettyville eli sotkuun ja äkkiä! Kiskastiin heti alkuuna korvapuustia naamarin nam.


Ilmoittautumisen, kurssin alkuinfon ja varustautumisen jälkeen kiskastiin inttikuteet niskaan, osallistuttiin avajaisiin, syötiin ja lopulta istahdettiin kuuntelemaan ensimmäistä luentoa. IS:n toimituspäällikkö tuli kertomaan meille aiheesta "Tästä alkaa kriisi. Mitä tapahtuu mediassa ja ympärillämme." Todella mielenkiintoista asiaa tuli tuutin täydeltä! Jopa minä, maailman huonoimmalla keskittymiskyvyllä varustettu luentoinhoaja, istuin vain ja kuuntelin. Muutama muistiinpano piti tietty tehdä välissä!


Luennot jatkuivat, kun rikosylikonstaapeli tuli kertomaan meille rikostutkinnasta case-muodossa. Sain aivan uudenlaisen kuvan Suomessa tapahtuvasta rikostutkinnasta, meininki oli kuin suoraan CSI:stä! Opin valtavasti uutta, ja rikosylikonstaapeli tapa kertoa casea eteenpäin oli suorastaan huikea. Tuntui että piti pidättää hengitystään jatkuvasti, että mitä sitten tapahtuukaan. Ja koko kertomus oli suoraan tosielämän rikoksesta, mikä teki koko jutusta hieman jopa creepyä.
Päivä päättyi tupiin majoittumisella (ja meikä sai olla oman tupani vastaava :D), lyhyellä vapaa-ajalla, joka kului jääkiekkoa jännittäessä ja lopulta hiljaisuus alkoi klo 23. Itse sain unta vasta 1:30, mikä tietenkin hiukan ketutti...

LAUANTAI

Herätys klo 6:30 ja puoli tuntia aikaa olla aamujumpassa. Tuntui pitkältä ajalta, mutta kappas vaan ku juostiinkin siskon kanssa vikoina pihalle... :D Aamupalan jälkeen alkoi päivän luennot ja ensimmäisenä meille tuli poliisipappi kertomaan äkillisestä traumaattisesta kokemuksesta ja sen kohtaamisesta. Tein kynä sauhuten muistiinpanoja, kun tuntui että kaikki oli vain niin mielenkiintoista etten halunnut hukata tuota kaikkea tietoa. Päivän toinen luento liittyi kuolemansyyntutkintaan.

Tota lippistä oli pakko käyttää... :D

Lounaan jälkeen siirryttiin auringon hellimiksi ulkosalle ja ruvettiin riehumaan! Vuorossa oli siis itsepuolustuskoulutus käytännönharjoitteina. Olin viime syksynä katuturvallisuuskurssilla ja suurin osa opituista otteista irtautumisista olivat jo tuttuja, mutta kertaus on opintojen äiti!
Päivä jatkui "nainen rikoksen tekijänä"-luennolla, päivällisellä ja paloturvallisuuskoulutuksella, joka sisälsi teoriaa sekä käytäntöä. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan sammutuspeitteen sekä vaahto-/jauhesammuttimen käyttöä. Tämä osuus tuntui oikeasti todella hyödylliseltä, sillä ennen en kyllä olisi varmaan uskaltanut ottaa mitään sammutinta käsiini edes tositilanteessa. Nyt sain varmuutta ja hiukan kokemusta sen käyttämisestä ja eiköhän se sitten tosipaikan tullenkin suju.
Ohjelmassa oli vielä illanvietto, joka oli yllättävän viihdyttävä siihen nähden, että estraadille asteli vanhempi mieshenkilö sekä hanuristi :D Oli hauskat läpät ukoilla ja hyvät polkanpätkät.

SUNNUNTAI

Herätys jälleen 6:30 ja unta takana aivan liian vähän.. Aamiaisella sai onneksi kahvia ja siitä sitten jaksoi mennä kuuntelemaan luentoa hukkumisten tutkinnasta sekä siihen liittyvää rikos-casea. Oli nuo tosielämän rikokset ja niiden tutkiminen kyllä niin mielenkiintoista settiä! Harvemmin sitä pääsee moisia tälläinen tavallinen pulliainen edes kuulemaan. Tämä olikin päivän ainoa luento ja sitten oli aika ruveta pistämään viikonloppua pakettiin: varusteiden palauttelua, ryhmäkuvausta, päättäjäisiä, palautekeskustelua ja tupien siivoilua. Lopulta kello löi jotain 14 ja oltiin valmiita kotiutumaan. No pitihän sitä sotkussa äkkiä käydä (kuten 30 kertaa viikonlopun aikana.. ups!). Ja sitten alkoi kotimatka.


Voinko ylistää ikinäkään tarpeeksi näitä Nasta-harjoituksia? Ovat meinaan ihan mahtavia olleet ja koko lystin hinnaksi tulee 60€. Ja tuo muuten sisältää koulutuksen lisäksi majoituksen ja ruokailut (aamupala, lounas, päivällinen, iltapala). Totaalinen irtiotto arjesta ja oikeastaan parasta laatuaikaa, jota voin siskoni kanssa viettää (ainakin meikäläisen mielestä!). Suosittelen, jälleen.
Ensi syksynä järjestetään Savotta-harjoitus Vekaranjärvellä ja no, meikä on kurkkurelissit niskassa vähän toisaalla enkä pääse tuonne osallistumaan. Hiukan kyllä kirpaisee jättää väliin "henkinen tuki"-niminen kurssi... Mutta onneksi kerkeen eläissäni osallistumaan vielä MONEEN Nastaan! Vanhimmat osallistujat kun ovat jotain 80v :D

Hiukan ehkä ovat väsyttäviä nuo viikonloput, kun menoa ja meininkiä on päivät täynnä eikä yöllä meinaa tulla uni vieraassa paikassa kuorsaavien tupakaverien seurassa... Kahvin voimalla pääsee yllättävän pitkälle :D

Olin muuten tänään Tampereella käymässä toisen siskon kanssa. Lupasin lähteä heittämään häntä pääsykokeisiin ja pitihän sitä tietty vähän shoppaillakkin sen jälkeen. Ja käydä maailman parhaassa safkapaikassa eli Pancho Villassa! Mä niiiin rakastan tota burgeriiii! Ja olivat nuo katkaravunpyrtötki melko buenot ;)



Jottei vaan saisi liika korjatuksi tuota viikonlopun univajetta, olin eilen yöhön asti töissä ja aamulla lähtö Tampereelle klo 9. Ja meninpä lupautumaan yövuoroihin to-pe, pe-la ja la-su O.O I'm gonna die..

4 kommenttia:

  1. oli kyl herkut safkat ;) näytät iha multa nois kuvis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, niin oliki! Vähän tekis ehkä mieli vaiks lupasinkin, etten enää ikinä syö :DD

      Poista