torstai 31. maaliskuuta 2011

Nahkatupsuja ja farkkuTuning

Ollaan menossa viikonloppuna kylään ja jotain pientä viemistä piti keksiä. Pienen ostetun lahjan lisäksi ajattelin askarrella taas nahkatupsuja. Saajalla on kuulemma meneillään ruskea-elämänvaihe, joten ruskesta nahasta väkertelin kaulakorun ja avaimenperän.

Kaulakoru saattaa olla saajalle vähän liian "hippimäinen", saa nähdä ;). "Ketjuna" pelkästään kuminauhaa, kun muuta en löytänyt.. Koristeena pieni niitti.

Avaimenperässä on kiinni pieni koriste, jonka armotta varastin vanhasta kaulakorustani (koru oli jo rikki, joten hyötykäyttöä osille!)
Setti "lahjapaukkauksessaan":

Farkkutuunailua:

Sain tuliaisena GinaTricotin farkut. Itsekkään en olisi osannut ostaa näin sopivan kokoisia farkkuja itselleni! Vaatekaapistani löytyy vain pillifarkkuja, joten ehdin hieman jo innostui leveistä lahkeista. Sovituksessa huomasin kuitenkin farkuissa olevan tahallisen reiän polven kohdalla. Se osuu niin tasan polven kohdalle, että joka askeleella raottuu.. Polvireiästä oli siis päästävä eroon, ja eipä se kovin hankalaa ollut:

NipsNaps lahkeet saksilla irti ja silitysraudalla käännökset lahkeisiin. Nyt pääsevät nämä täydellisesti istuvat farkut käyttöön!

Huomenna olisi matikan koe! Olen lukenut 30min, jonka jälkeen luovutin. Tämän päivän uskonnon koe oli jo pohjanoteeraus, en edes uskalla ajatella huomista, kun istun matikan koe kädessäni ja kiroan mielessäni miksen lukenut edes sen vertaa, että osaisin tehtävään 1a vastata.. Välillä vain tulee näitä "ei jaksa, ei kiinnosta, ei huvita, ei ehdi"-vaiheita. Harmi, että tällä kertaa tuo osuu juuri koeviikolle. Onni kuitenkin, että ylppäreihin jaksoin ahkerasti lukea.

Jotain positiivistä kuitenkin: sain Jussilta pääsiäismunia, NAM!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti