maanantai 7. maaliskuuta 2011

Tämän piti olla lukuviikonloppu...

Ajattelin lukea viikonloppuna PALJON terveystiedon kirjoituksiin, laiskana kun en ole ihan vielä saanut itseäni niskasta kiinni (ovat 25.3, eli aikaa alle 3 viikkoa). Mites sitten kävikään...

...Ompelin tähtityynyn. Ja kangaskassin. Ja pussukoita.. Hups.

Tähtityynyyn idea lähti ihanista GANTin tähtityynyistä. Poikaystävä(!) himoitsee moista, mutta ainakaan vielä ei kukkaro anna periksi, vaikka kuinka ne ovatkin ihania! Tein siis vähän omanlaisen version, PITSIÄ! Pitsi on kirpparilta ostetusta pitsiliinasta (0,2€) ja musta puuvillakangas Ikeasta. Pitsin aplikoiminen oli täysin uutta ja hieman hauraalta tuntuu lopputulos, ei siis ihan tyynysotaa kestäisi :)

Kangaskassin kangas on Marimekon Kanteleen Kutsu-kuosia. Ihana kangas, mutten keksinyt muutakaan kohdetta sille (pussukoita olen siitä jo ommellut :) Tuli reilun kokoinen kauppakassi, ja ainakin äiti tykästyi. Taidan siis tehdä hänellekkin tälläisen :)

Tässä sunnuntai-illan ratoksi ompelin pari tilauspussukkaa. Huomasin heti kuinka kahdelta eri valmistajalta tilattujen valokuvansiirtopaperien välillä voikin olla eroa! Tässä käyttämäni paperi sai kankaalle siirretyn kuvan kiiltämään tosi muovimaisesti, vaikka Inkclubilta tilattu saa mattamaisen lopputuloksen... Onneksi tämä "kiiltopaperi" loppui ja jäljellä on enää Inkclubin arkkeja!
Ja iso kiitos TÄNNE! Voitin ihanassa blogiarvonnassa suloisen kännykkäkorun! Valitettavasti se ei päässyt varsinaiseen tarkoitukseensa (tunneilla yritän tekstailla opettajan huomaamatta, iso kännykkäkoru saattaisi paljastaa aikeeni :D) Ripustin sen siis esille saamaan kaiken ansaitsemansa huomion :)

3 kommenttia:

  1. Hi, mä huomaan hyvin usein ompelukoneen ääressä, kun pitäisi siivota :D

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo tyyny! Saisko jonkun tutorialin miten oot sen tehnyt? :)

    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rupesinkin miettimään, miten sen mahdoin silloin tehdä.. Muistaakseni tuo "pitsi" on ihan jotain verhoa vain ja sen ompelin mustaan kankaaseen tähden muotoon (ihan suoralla tikillä vain). Tämän jälkeen leikkasin ylimääräisen pitsin pois parin millin päästä tikkauksesta ja varovasti siihen leveähkö ja tiheä siksak (lähtee purkautumaan aika nopeasti jos ei ole huolellinen tuon pitsin kanssa!). Eipä siinä muistaakseni sen kummempia ollut :)

      Poista