torstai 29. marraskuuta 2012

Boring kuvaton postaus..

Äh! Turhauttavaa kun bloggaaminen tabletilla ei toimi! Latasin pari eri Blogger-sovellusta, mutta toinen ei toimi lainkaan ja toisen kautta ei saa postauksiinsa kuvia.. Hiukan tylsää, kun tabletilla olisi niin kätevä kirjoitella ja ottaa kuvia! Sovellukaupassa oli vielä yksi Blogger-sovellus, mutta se maksoikin sitten euron, enkä edes tiedä mitä kautta nuo sovellukset tulisi maksaa jos sellaisen tahtoo ostaa.. Ehkä pitää hyväksyä, etten pääse kirjoittamaan postauksia sen kautta, piste.

Nytkin tulee äärettömän tylsä kuvaton postaus, ja siihen on ihan hyvä syy: ei ole mitään kuvattavaa! Joo, kyllä minä olen jotain pientä saanut ommeltua, mutten ole kerennyt/jaksanut/viitsinyt/muistanut kuvata niitä saatikka siirtää kuvia koneelle yms.. Toimettomuus johtuu kiireestä, ei bloggausmotivaation puutteesta! Kalenteri vain tuppaa olemaan ihan piukalla ja mikäli kerkeen hetkeksi koneen ääreen iltasin, pitää tehdä niitä toista kymmentä esseetä koulua varten.. Nyt on 6/11 tehtynä, eli puolivälin paremmalla puolella ollaan! Aikaa loppujen tekemiseen on reilu viikko ja samassa pitäisi aloittaa tentteihin luku: vajaan parin viikon päästä olisi tarjolla anatomian latinatestiä x 2, anatomian ja fysiologian tentti, joku hoitotyön kokoelmatentti, johon kuuluu etiikka, ravinto ja paljon muuta, mitä en edes muista koskaan opiskelleeni.. Ei auta muu kuin jaksaa ja miettiä, että 19.12 meikäläinen vaihtaa vapaan vaihteen silmään ja laiskottelee pari viikkoa (paitsi jos pääsen töihin, kun olen onnistunut änkeemään jo kahden eri laitoksen sijaislistoille..).

Työharjoittelukin alkaa (luojan kiitos!) olemaan loppusuoralla. Eilen oli jo loppuarviointi ja hyväksyttyhän tuo minun harjoittelujaksoni tulee olemaan. Sen saatoin jopa arvata, mutta ihan kiva, että varmistui. Harjoitteluaika on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta myös äärimmäisen raskas. 200 työtuntia viidessä viikossa ei paljoa anna armoa, kun ohella pitäisi keretä tekemään muitakin koulujuttuja. Nyt kun paikka, työntekijät ja asukkaat ovat ruvenneet käymään tutuiksi, on työskentely helpottunut ja samalla on noussut pintaan todella ärsyttäviä piirteitä joissakin henkilöissä. En vain näe tarpeelliseksi, en työntekijöiden enkä asukkaiden suusta, kuulla jatkuvasti, kuinka minä olen vain opiskelija, en osaa siis mitään, minulla ei ole nimeä, vaan minua voidaan puhutella pelkkänä "opiskelijana" ja olen siellä vain tehdäkseni kaikki sellaiset työt, joita muut eivät viitsi tehdä. Kyllä vain, minä OLEN opiskelija, mutta pyörittyäni siellä samassa porukassa neljä viikkoa, ansaitsisin jo melkeinpä tulla kutsutuksi omalla nimellä.. Todella ärsyttävää, kun tullaan sanomaan ihan kasvokkain "opiskelija petaa pedit", miksei siinä kohtaa voi sanoa "sinä petaat pedit"? Ikään kuin unohtaisin olevani vain pelkkä mitätön opiskelija, joka tekee pidempää päivää kuin suunsoittajat ja vieläpä ilman palkkaa.

Onneksi vastapainoksi sieltä löytyy myöskin niitä älyttömän ihania ja auttavaisia työntekijöitä, jotka ohjaavat ja neuvovat mielellään vaikken olekkaan heidän oma opiskelija. He eivät koe omaa tekemistään niin tärkeäksi, että laittavat minut odottamaan yli puoli tuntia, että kerkeisivät tarkistamaan yhden kirjauksen, jonka tsekkaamiseen menisi 10sekuntia vaan tulevat heti katsomaan, että homma on ok ja minä pääsen jatkamaan hommiani. Joillekkin tuollainenkin on ihan ylivoimaista. Opiskelija odottaa, kun eihän se ole muuta kuin opiskelija.

Nyt yritän henkisesti valmistautua elämäni ensimmäiseen yövuoroon! Olin aamulla pätkässä (eli 7-12) ja nyt menen yöksi (21-7). Hiukan jännittää, miten pysyn hereillä, kun meikäläisen väsymykset ovat joskus ihan ylitsepääsemättömiä ja saatan tarpeeksi väsyneenä nukahtaa ihan mihin vain. Pitää vain keittää kaffeeta tarpeeksi ja tehdä kokoajan jotain, jottei ehdi väsymys nujertamaan. Onneksi Jussin porukat ottivat koirat eilen hoitoon, kun enhän minä olisi voinut jättää niitä yöksi kotiin haukkumaan. Ja tänään kun tulin töistä ei ollut yhtään niin kivaa ylläriä vastassa kuin eilen: kolme pissaa ja neljät kakat... Ja molemmat olivat suorittaneet tarpeensa aamulla ulos! En vain pysty käsittämään!

Huomenaamulla klo 7 minulla alkaa kolmen päivän loma ja Jussillakin on maanantai vapaa! Mennään koirien kanssa Noormarkkuun hoitamaan Valto-koiraa ja sunnuntaina aiotaan mennä Tampereelle joululahjaostoksille. Toimettomuus ja rentoutuminen on ilmeisesti minulta vallan kielletty, kun olen buukannut lauantaille 12h lastenhoitoa häissä.. Miksen ikinä osaa olla tekemättä mitään? Toisaalta Kelan tuilla ei pitkälle pötkitä, joten lisätienestit ovat ihan tervetulleita.

1 kommentti:

  1. Hui, kuulostaapa ankeelta! Ja outoa, että jouduit harjottelijana tekemään 8h työpäivää, kun yleensä harjottelijoilla on vaan 7h päivät :(
    Tiedän, miltä tuntuu kun nakitetaan vaan harjottelijan (suoraan sanottuna tettiläisen!) töitä, olin työharjottelussa nyt syksyllä 8vko ja vielä viimisenä päivänäkin tunsin olevani tettiläinen hommien puolesta. Onneksi se loppui tällä viikolla.

    Voidaan muuten vähän vertailla koulutuksia keväällä, mä alotan tammikuussa sairaanhoitajan opinnot Helsingin diakissa, saas nähdä kuinka paljon toimipaikka vaikuttaa opetukseen :)

    VastaaPoista