sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tuomaksen 20v-pippalot!


 Lauantaina meillä oli pippalot, juhlittiin Tuomaksen vanhenemista ja samalla ne taisivat olla myös Tuomaksen tuparit. Vierasmäärä oli kohtuullinen 8, joista muutama lähti jo ennen kuin meno alkoi menemään siihen, että pojat ottivat juomakilpailuja ja väittelivät hyvinkin kiivaasti siitä, kuka löi ja ketä silloin ala-asteen kolmosluokalla.. Seuraava kuva kertoo ehkä enemmän kuin tuhat sanaa siitä, mihin suuntaan ilta oli menossa :D



Joskus puolen yön ja yhden välillä siirryttiin Cabarettiin jatkamaan juhlintaa. Siellä oli ihmeen kuollutta, vaikka lauantai-illasta olikin kyse... Siitä huolimatta tuli taas tanssittua ihan tuhottomasti ja pidettyä ihan superhauskaa.

Hommasin Tuomakselle virallisen synttärisankarin päähineen ja pakotin vieläpä raukkaa pitämään tuota päässään koko illan :D Melko uskollisesti se päässä pysyi vielä kebabpaikassakin, jonne mentiin joskus neljän aikaan yökerhosta.

 
Meikäläisen railakkuutta himmaili hieman se, että minun oli oltava ajokunnossa seuraavana aamuna, sekä työkykyinen klo 14, kun oli mentävä iltavuoroon lastensuojelulaitokseen. Eipä limsan juominen minua haitannut! Se alkoholimäärä, jonka olisin normaalisti juonut meni varmasti Tuomaksen suusta alas... "Silmävärvetestin" mukaan herralla oli aamullakin vielä yli promile :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti