maanantai 25. marraskuuta 2013

Reeniä reeniä!

On suorastaan ihme, että tälläinen ihminen kuin minä on ihan tosi alkanut liikkumaan! Olen niiiin patalaiska ja mukavuudenhaluinen, että toista samanlaista saa etsiä! Lapsena harrastin ihan kaikkea mahdollista: yleisurheilua, fudista, sukellusta, seinäkiipeilyä, ilmapistoolilla ammuntaa, ratsastusta, steppiä jne... Jossain siinä 13-ikävuoden kohdilla taisin todeta, että nyt riitti ja siihen loppui kaikki liikuntaharrastukset. Kyllähän minä tuohon aikaan vielä liikuin varsin paljon, kun lenkitin monta kertaa viikossa eri koiria ja pyöräilin kaikkialle kesät talvet.
Sitten huomaankin olevani 20-vuotias ja totaalisen rapakuntoinen. Kovasti olisi tavoitteena lähteä vielä inttiinkin tässä joskus, mutten jaksa edes kilometriä juosta kuolematta siihen paikkaan... Ei tuu kesää!
Niskasta kiinni ja Minkan vanavedessä kahvakuulailemaan, Annin seurana kuntonyrkkeilemään ja Tuomaksen tsemppaamana lenkille, tästä se lähtee! Kirjauduin jopa heiaheia.fi-sivustolle, jossa voi ilmaiseksi seurata omaa treenaamistaan treenipäivyrin avulla. Viikon verran olen tuonne merkkaillut saavutuksiani ja tältä se nyt näyttää (eli kuntonyrkkeilyä, juoksua, kuntopiiriä ja kahvakuulailua)


Tällä hetkellä olen aivan hajalla tuosta perättäisinä päivinä tekemistäni kuntopiiri+kahvakuula-yhdistelmästä. Auts auts aaauuuts! Äly hoi..

Pientä kirpparimotivaatiota jälleen Reebokin treenitopin myötä. Uudenveroinen toppi maksoi 4€ ja näytti oikein sopivalta, kunnes kokeilin sitä päälleni... Hitsi mikä nakinkuori! Tuntuu kuin olisi korsetti päällä :D


ps. Sain sähköpostin heiaheia.fi:stä: "Läski hylje tahtoo olla kaverisi!". Tuomas on ilmeisesti liittynyt sinne myös :D

2 kommenttia:

  1. Hitsi ku aloin nauraa tosta "läski hylje tahtoo olla kaverisi" jutusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oli kyl itelki naurus pidätteleminen, kun tuon sähköpostin luin :D

      Poista