tiistai 1. lokakuuta 2013

Uudet hepostelupöksyt

Ostin puolisen vuotta sitten itselleni Horzen ratsastushousut Agrimarketista ja melkolailla pian sen jälkeen huomasin, että haarasauma oli lähtemässä repeytymään.. Ei kiva! Kyseessä oli kangas joka oli purkautumassa eikä sauma, eli melko lopullinen hajoaminen oli tapahtumassa. Olen kyllä hyvin niillä pärjännyt, kun ei purkautuma kerran edennyt sen pidemmälle, mutta ainahan on hyvä syy ostaa uudet, kun "vanhat on revenny!". Tuolla verukkeella ostin sitten itselleni viikonloppuna jälleen Agrimarketista ja jälleen Horzen pöksyt puoleen hintaan, 27€. Nämä ovat kyllä kivemman värisetkin kuin edelliset!


½-hintaan kopasta nappasin vielä Coolmax-sukat à 4,5€. Ovat siis saman väriset kuin housut, jotenka eivät pahemmin erotu..


Sunnuntaina kävin korvaamassa ratsastustuntini, jolle en viikolla päässyt. Opettaja oli eri, ryhmä täysin vieras ja sainpa kaiken lisäksi vielä ihan itselleni tuntemattoman hevosen alle.. Jotenkin hevonen tuntui heti alkuunsa hyvin levottomalta ja hermostuneelta, jopa niin että minua hieman pelotti olla sen kanssa samassa karsinassa. En muista pelänneeni hevosta sitten parin ekan ratsastustunnin! No, saatiin vietyä tunti just ja just läpi, minä palloilin hevoseni kanssa, en osannut lainkaan ohjata sitä, en osannut keventää sen ravia enkä meinannut pysyä kyydissä laukassa.. Kaikki energia meni selässä pysymiseen ja "mutku mä en osaa":n hokemiseen :D Taidan siis tästä lähtien vallan skipata ratsastuksen mikäli en viikolla pääse tutun opettajan tunneille (eli nyt tulee 5 viikon tauko heppailuun..)

Sitten työharjoitteluasioihin! Olen yhäkin niin innoissani tuosta harjoittelupaikastani, että minun on aivan pakko tulla asiasta kertomaan tännekin! Tänään oltiin koko päivä peruskoululla tekemässä kouluterkkarin hommia ja sainpa myös osallistua päivän viimeiseen laajaan terveystarkastukseen (kyseessä oli 15v tarkastus). Ohjaajani "nakitti" minulle painon ja pituuden mittaamisen, näön, kuulon sekä verenpaineen tsekkaamisen. Ihan peruskauraahan tuo on, mutta silti jotenkin jännitti ihan hurjasti ja pelkästään audiometrin käyttäminen oikein sai pulssin nousemaan. Selviydyin kuitenkin suht kunnialla läpi ja pääsin lopuksi vielä kirjaamaan kokonaisuudessaan koko tarkastuksen koneelle (ja ohjaaja ei lisännyt kirjaukseeni kuin pari pientä juttua! jee!). Huomenna jatkuu kouluterkkaripuuhat ja käydään jossain varhaiskasvatuspalaverissa. Pääsen jossain kohtaa mukaan jopa äitiysneuvolan kotikäynnille! Ihan huippumonipuolinen harjottelumesta sanon minä!

Ja ainiin! Minäpä sain vielä lisätyksi nimeni terkkariksi haluavien listalle! Nyt tarvitsee toivoa parasta etten karsiudu joukosta pois. Ratkasevia tekijöitä on kuulemma opintopisteiden määrä ja saadut arvosanat. Kesälomaan saakka arvosanani ovat olleet melko hyviä, yleensä kolmosia. Tänään kävin katsomassa lääkehoidon tenttini tuloksen ja ensimmäinen ei-hyväksyttyhän sieltä tuli.. DÄÄM!

PS. Olikin harvinaisen fiksu veto nukkua 18-21 päikkärit niin väsyttää takuulla nyt kun pitäisi nukkumaan mennä :D

2 kommenttia:

  1. Hei Moi!

    Päädyin blogiisi hakusanoilla maneto koira, sillä sellainen pötkylä ehket on kotiutumassa lauman jatkeeksi :) Mutta selasin blogiasi ja ihailin koiriesi haalareita/mantteleita, teetkö niitä tilauksesta muillekin ?? :) Kotoa siis löytyy jo mäyrissekoitus-tyttönen ja hänelle on HYVIN hankala löytää valmiskoiranvaatteista sopivaa mallia ja omat ompelutaidot on OLEMATTOMAT. Jos mahdollisesti teet, niin laitatko tänne spostin, mitä kautta voisi olla tarkemmin yhteydessä :) t:Johanna+pötkyläkoira(mahd.koiraT)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En ole tehnyt haalareita mittatilauksena, kun niistä on niin hankala saada juuri oikean kokoisia näkemättä koiraa/sovittelematta keskeneräistä tuotosta kokoaikaa. Tiedän kuinka hankalaa näille pötkylöille on löytää valmisvaatteita, ja siksi harmittaa todeta etten voi haalariasiassa auttaa :(

      Poista