sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Heijastin, kirput, hiippis ja hamonen

Viikonloppuisin ei ole muuta tekemistä kuin ommella ja paljon sitä olenkin tehnyt. Tänään valmistui vielä yksi hiippis, heijastin ja hame. Lisäksi ehdin käydä kirpparilla (ja niin ehti myös miljoona muutakin ihmistä, hyvä kun mahtui sekaan)

Viime vuonna tein paljon huopaheijastimia ja halusin kokeilla jotain vähän erilaista. Lopputulos on aika epämuodostunut ja möhkyräinen, mutta kyllähän tuo asiansa ajaa heijastimena. Sisällä on vähän vanua, ettei olisi ihan lituska :)



Kirpparilta nappasin 3 palaa college (tumman sinistä, vaaleamman sinistä ja punaista pingviini-jääkarhu-kuosista. Jokaista on noin metri) yht. 2€ (samassa nipussa oli lisäksi valtava pala verryttelyhousukangasta, jolla en todellakaan olisi mitään tehnyt. Ihan pokkana jätin sen kankaan paikalleen... Mielestäni en tehnyt kovinkaan väärin :D)
Toiselta kirpparilta lähti mukaan kaksi retrotyynynpäällistä, yht 1€. Oli tosi ohutta kangasta, mutta kuosi oli niiin kiva =)



Retrokankaasta tein heti hiippiksen. Ei ehkä maailman paras käyttötarkoitus, kun oli niin ohutta kangasta.. Tämä myyjäisiin tietenkin :)



Juuri valmistunut 98-104cm kokoinen hame oli hetken mielijohteesta syntynyt visio, joka oli ihan pakko toteuttaa. Vyötärölla punainen resori ja helmassa pinkkiä tylliä, ihana! Tylli on aika pitkä, mutta seuraava omistaja saa saksia sen haluamaansa mittaan :)

1 kommentti: