lauantai 16. heinäkuuta 2011

Tuparit!

Eilen pidettiin tupaantuliaiskahvittelut (osa1). Sovittiin Jussin kanssa ettei kutsuta kaikkia minun ja hänen sukulaisia samaan aikaan, kun istumapaikkoja on niin rajoitetusti. Vaan eilen oli minun lähisukuni ja Jussin vanhemmat. Tiedossa on siis toiset tuparit joskus myöhemmin =D
Pääsin lastenhoitokeikalta klo 14 ja klo 17 ovesta astuisi 10 vierasta. Hieman kiire tuli ruokien suhteen, mutta onneksi Jussi oli puunannut kämpän täysin siistiksi ja pääsin heti ruoka-asiaan käsiksi. Tarjoiluna tällä kertaa Sofian valmistama pastasalaatti, suolaisia yrtti-paprika-juustohyrriä, maissilastuja ja kurkun paloja, sekä niille pari kermaviilidippiä. Lisäksi kahvin kanssa oli makeat herkut; suklaamuffinseja, mustikkapiirakkaa ja keksejä. Tein myös hedelmätikkuja (omena-banaani-viinirypäle-vesimeloni-mandariini) ja tarjolla oli Jussin vanhempien tuoma laatikollinen mansikoita ja herneenpalkoja.


Älkäähän huomioiko kamalia muovisia "tarjoiluastioitani"..

Tuparilahjaksi saatiin ainakin pyyhkeitä! Pentikin kaksi isoa kylpypyyhettä ja pari pienempää käsipyyhettä, sekä Hemtexin käsipyyhe. Ihanaa, kun pääsen uudistamaan tuota pyyhekokoelmaani! Kaikki vanhat ja koppurat pyyhkeet lentävät uusien tieltä pois! Lisäksi saatiin Intialaisen ruuan kirja, kynttiläkoriste, shottilaseja, kahvipaketti ja saippua. Äitiltä tuli vielä iso kassillinen ruokaa, kaikkea sellaista mitä ei muuten raaskittais Jussin kanssa ikinä hankkia =D! Saatiin myös hyvä pesämuna tulevalle pakastinhankinnalle!



Kerkesin juuri edellisenä iltana väkertämään kylppärin oveen SPA-tarran. Meidän kylppäri on siis maailman pienin...


Jee! 300. postaus blogissani!

1 kommentti: