maanantai 12. syyskuuta 2011

Ruokalappu, muumimuki ja asioita

Aamulla Jussi lähti ruotsin YO-kuunteluun ja minä suuntasin ajotunnille. Päästivät minut, ajamisesta kauhuissaan olevan, jopa liikenteeseen! En kolhinut, rikkonut, tappanut, murskannut, tuhonnut tai räjäyttänyt mitään/ketään. Ihme sinänsä.
Ennen kouluun menoa (maanantaisin koulupäivä alkaakin "aikaisin", 13.30) ompelin kosteutta hylkivästä kankaasta ruokalapun. Toisella puolella ohut froteemainen kangas ja kiinnitys tarranauhalla.


Ja vielä ennen kuin koulun penkki kutsui ehdittiin käydä ostamassa sohva! Oikeastaan maksamassa.. Itse sohva tulee (jos tulee) viikon-parin päästä. Tuntui hullulta antaa myyjälle 600€ käteisenä ja saada euron kolikko ja paperilappu vastineeksi =D 
Askon Dover-divaanisohva (toivon mukaan) kotiutuu meille lähiaikoina. Mittailtiin, että mahtuu juuri ja juuri meidän olohuoneeseen. Kuvasta poiketen tilattiin tumman harmaa (tämänhetkinen pieni ruskea sohvani on kaikella olemassaolollaan saanut hermoni räjähtämään molekyyleiksi. Ei kiitos enää ruskeaa sohvaa.)


Keskiviikkona on nimipäiväni ja sain äitiltä nimpparilahjaksi muumimukin! Tätä ihanaa Sosuli-mukia (vai oliko se Hosuli..?) olen kaipaillutkin. Muumimukit on ihania, sitä faktaa ei muuta mikään.


On muuten tapahtunut ihme; sain töitä! Hain lasten liikuntakerhon apuohjaajaksi MOL:in kautta ja minut todella valittiin hakemukseni perusteella hommaan! Työhön kuuluu lasten liikuntakerho LassiLoikan apuohjaamista n. 5h/vko. Ainakin vaikuttaa ihan loistoduunilta! Olen niin innoissani, että kerrankin minun hakemukseni ei mennyt silppurista läpi!! JEEEE!

Ja huomenna.. Tuomiopäivä! YO-kirjoitusurakka alkaa A-ranskan kuuntelulla. Luottavaisin mielin menen, sain tänään harjoituskuuntelusta 90/90. Pas de panique!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti