torstai 11. huhtikuuta 2013

Turun Caribia

Oho, johan onkin vierähtänyt hetki edellisestä postauksesta.. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todellista hullunmyllyä enkä ole kerennyt istahtamaan kertaakaan koneen ääreen! Nyt olisi pieni hetki aikaa päivitellä tännekkin jotain elonmerkkejä taas vaihteeksi. Edellisestä postauksesta on tosiaan jo yli kaksi viikkoa, eli nyt saattaa tulla asioita melko epäloogisesti, kun en enää edes muista mitä on tapahtunut milloinkin :D


Viime sunnuntaina me otettiin Jussin kanssa suunnaksi Turku ja tiedossa oli parin päivän kylpyläreissu Caribiaan. Tuollainen hengähdystauko tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen, ja oli aivan ihana vain paeta arkea edes hetkeksi. Pääsin kylläkin yövuorosta sunnuntaina klo 7 ja kolmen tunnin unien jälkeen lähdin energiajuomahuuruissa kylpylöimään.. Olin varmasti erittäin mielenkiintoista seuraa, kun mieliala vaihteli minuutin välein ylipirteästä ja kikattavasta itkupotkuraivareihin :D

Ennen hotellille menoa käytiin pyörähtämässä Ikeassa, josta mukaan lähti ennätyksellisen vähän tavaraa. Loppusumma oli 8€.. Melko uskomatonta! Ostettiin siis vain tossut kylpylään, pussinsulkijoita ja tuliaiseksi pienen hiiripehmon.


Turussa oli täystalvi meneillään... Ja minulla oli tietty mukana vain takkina toppaliivi ja kenkinä tennarit! Pikkasen meinasi tulla vilu aina välillä.



Maanantaina käytiin shoppailemassa Turussa ja sitten mentiin syömään. Oltaisiin käyty jossain hyvässä Jussin äidin suosittelemassa italialaisessa, mutta se oli kiinni vielä siihen aikaan, kun meillä oli aikomus käydä syömässä. Käytiin sitten Pancho Villassa, ehdottomassa lemppariravintolassani. Nomnomnom, kuola vaan valuu kun kattelee noita kuvia :D



Itsessään kylpylä oli aika jees. Riippui oikeastaan suuresti, mihin aikaan meni altaille, että oliko siellä kivaa vai ei. Aamulla ja illalla tuntui olevan vähän porukkaa ja silloin lillumisesta pääsi jopa nauttimaan. Ja kuten jokaisen parikymppisen kuuluukin, testattiin toki liukumäetkin! Rengasliukumäki oli ihan kiva, mutta säkkipimeä Blackhole aiheutti vain ahdistuspaniikkiahtaanpaikankammokohtauksen :D


Aamupala oli ihan perus.. Jotenkin olen jäänyt kaipaamaan Budapestin aamiaista!


Paluu arkeen tuntui kamalalta ja seuraavana päivänä, kun menin takaisin harjoitteluun klo 13, tuntui etten ole ollut hetkeäkään vapaalla.. Pakko vain yrittää jaksaa jäljellä olevat 8 työvuoroa siellä harjoittelupaikassa... Tiukkaa tekee! On meinaa pikkasen huijattu olo, kun kyseessähän on terveyskeskusharjoittelu ja minäpä satun olemaan harjoittelijana paikassa, jonka luokitus on hiljattain muuttunut sairaalasta vanhainkodiksi... Olikin kyllä niin kova ikävä vanhainkotiharjoittelua, että ilomielinhän tässä toiset 5 viikkoa työskentelee moisessa paikassa ilmaiseksi!

2 kommenttia:

  1. voitas melkeinpä lähteä Budapestissä piipahtaan ;) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äläpä muuta sano! Oisin heti messis :D josko ens kerralla en olis kipee :P

      Poista