perjantai 6. syyskuuta 2013

KESÄ 2013

Inspiroiduin Henna-Kaisan kesäpostauksesta (KLIK!) ja päätinpä sitten apinoida idean. Kesä alkaa lopullisesti olemaan ohi (vaikka Iltalehti lupaili auringonpaistetta jee!) ja nyt olisi hyvä aika kurkata menneisiin muutamiin kuukausiin, kun kaikki on vielä tuoreessa muistissa.

Minun Kesä 2013 oli todella ainutlaatuinen ja ihan erilainen kuin koskaan aiemmin. Koin ihan mahtavia huippuhetkiä, mutta samalla rämmin myöskin tähänastisen elämäni vaikeimpien hetkien läpi. Tein paljon kaikkea, mutta tuhlasin aivan liian monta päivää sängyssä makaamiseen ja murehtimiseen. Tajusin, että minullakin tulee rajat vastaan, ja sitä myötä sain onneksi myös kokea sen, kuinka ystävien tuella ja sillä että uskaltaa pyytää apua, kun omat voimat loppuvat, saa itsensä jälleen kasattua. Pikku hiljaa pala kerrallaan, mutta kuitenkin!

Kokosin kuvakollaaseja menneen kesän huippujutuista. Niistä asioista, jotka haluan muistaa vielä vanhainkodissakin:

# Käytiin Annin kanssa Yyterissä hölmöilemässä (ja palelemassa!).
# Sitten lähdettiin minilomalle Helsinkiin/Espooseen.
# Juhannuksen vietin mökillä rentoutuen ja nauttien elämän pienistä iloista.
# Jussin mukana pääsin ihanalle lomalle Italiaan.


# Vietin aikaa Tuomaksen kanssa.
# Kävin taas mökillä latailemassa akkuja.
# Juhlittiin kesäjuhlia parhaassa seurassa.
# Aloitin lenkkeilyn ja sain maailman ihanimmat lenkkarit.


Tässä välissä vietin kuukauden Espoossa hoitaen serkkupoikaani. Jälkeenpäin mietittynä nautin todella tuosta ajasta!

# Vietettiin perheen kanssa kesäpäivää.
# Käytiin Jussin, Annin ja Tuomaksen kanssa Särkkiksessä.
# Juhlittiin isin viiskymppisiä.
# Kävin leikkimässä sotilasta mettikössä.


# Innostuin jälleen ompelemisesta.
# Hengailin Jussin kanssa.
# Vietin mökkiviikonlopun parhaiden ystävieni kanssa.
# Kävin katsomassa sotilasvalaa Niinisalossa.


# Aloin tekemään muuttoa kimppakämppään.
# Sain vihdoin vaalennettua mustat hiukseni ruskeiksi.
# Veneilin ihanuuksien kanssa.
# Ja sitten jatkui taas koulu, arki alkoi ja oikea elämä loppui :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti