tiistai 21. toukokuuta 2013

Ratsastamassa!

Minulle tuli ratsastukseen parin viikon tauko, kun edellisviikolla olin koulussa/töissä koko maanantai-illan ja viime viikolla peruin tunnin huonovointisuuden takia. Tänään pääsin taas nousemaan hevosen selkään ja kokeilemaan ensimmäistä kertaa Zilpassa ulkokenttää (ennen ollaan oltu maneesissa). Jouduin todellakin nousemaan hevosen selkään, kun ulkona ei ollutkaan käytössä jakkaraa.. Ihan pikkaisen sai ponnistaa päästäkseen tuon sää'ältään 164cm korkuisen hevosen niskaan :D


On niin mukava huomata, kun omat taidot kehittyvät pikkuhiljaa. Nykyisin osaan jo valmistella hevosen tuntia varten ihan itsenäisesti. Jopa aluksi hankaluuksia tuottanut kuolaimien laittaminen sujuu nykyisin suht hyvin.


En ole pudonnut ratsastuksen uudelleen aloittamisen jälkeen kertaakaan kyydistä ja siitä olen todella ihmeissäni! Ollaan kuitenkin menty ravia ilman jalustimia sekä laukattu ja siitä huolimatta olen sinnikkäästi huojunut mukana menossa. *kopkopkop* puuta koputan :D


Itse ratsastamisessakin olen oppinut paljon uutta, vaikka kehitettävää on ihan valtavasti. En esim. osaa keventää oikeaoppisesti ravissa.. Ja jalat tulevat aina kamalan kipeiksi, kun yritän. Se saattaa kyllä johtua älyttömän huonoista kengistä (maastokengät..). Ajattelin hankkia kunnon ratsastuspopot, kunhan budjetti antaa sen verran periksi joskus hamassa tulevaisuudessa :)


Laukkaaminen on ollut jotain aivan älyttömän hienoa. Siinä tuntuu kuin irtautuisi tämän maan päältä vallan :D Laukannostotaitoni ovat kyllä melko alkeellisella tasolla ja tänäänkin piti vähän tehostaa käskyjä raipalla..


Tänään sain kunnian ratsastaa Mattia. Tällä herralla on varsin pitkä askel, mikä tuo hieman lisämaustetta touhuun: saa kokoajan olla jarruttelemassa ja tekemässä voltteja, jottei kulje edellisen ahterissa kiinni :D


Kuvat ovat Jussin ottamia, joka ystävällisesti jäi odottamaan tallille tuntini ajaksi. Hieman harmitti, että laukannostojen aikana Jussi oli autolla enkä saanut niistä videota.. No, ehkä jokin toinen kerta sitten :)

3 kommenttia:

  1. kiva että olet löytänyt mieleisen lajin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana harrastaa jotain, joka todella innostaa ja tuntu mahtavalta :)

      Poista