torstai 2. toukokuuta 2013

Wappen!

Huh! Vappu oli ja meni, onneksi se on vain kerran vuodessa! Käytiin perinteisesti katsomassa Raatihuoneenpuistossa karhun lakitus. Paikalla oli todella vähän ihmisii, vaikka aurinko paistoi eikä ollut kovin kylmäkään.


Minä sain pitkästää aikaa pukeutua haalariin, johon olin koko edellisen illan ommellut merkkejä kiinni. On noissa vaan niin älytön homma, kun on kerralla kymenisen merkkiä ommeltavana! Ostin itselleni vapun kunniaksi vappupallon! Tuollainen vaaleanpunainen AngryBirds oli vain ihan pakko saada. Eikä maksanut kuin 7€ Prismassa. Pinkki serpentiinikin löytyi Prismasta.



Saatiin ikuistettua viimein ja vihdoin kaikki kolme ylioppilassisarusta samaan kuvaan. Ja kaikilla vieläpä lakit päässä!


 
 
Kaverini Tuomaskin liittyi meidän seuraan skoolaamaan. (Ja minulla on molemmissa käsissä lasit... :D)
 
 

 Karhun saatua lakkinsa ja poikettuamme porukalla Huntersissa kaljoilla, käytiin pistäytymässä Noormarkussa syömässä, palattiin kotiin ja illemmalla meille tuli joukko kavereita istumaan iltaa. Loppuillasta olisi kyllä iso kasa kuvia, mutta jokaisessa otoksessa joku onnistuu olemaan niin epäedustavan näköinen, ettei sellaisia kehtaa täällä julkaista :D
Tarkoituksena oli mennä porukalla vielä Cabarettiin, mutta sinne päästyämme meitä oli enää 3 matkassa ja loput 4 olivat eksyneet matkalla. Tuli tanssittua ja törmättyä vanhoihin tuttuihin. Kotimatkaa säestikin sitten mukavasti linnunlaulu ja aamulla ne linnut laulelivat yhä edelleenkin pään sisällä :D

1 kommentti: