Ratita tasan vuoden Suomessa!

4.6.2012, joskus keskellä yötä, saapui meidän pieni Ratita/Rattis/Tita/pieni rotta/rääpäle/Ratiti/Ratatouille.. Malagasta Suomeen viettämään loppuelämäänsä. Muistan hyvin, kuinka odoteltiin Helsinki-Vantaan lentoaseman aulassa (aamuyön pikkutunneilla silmät ristissä edellisyön YO-juhlinnan vuoksi) Vila ja Jussin kanssa, että uusi perheenjäsenemme saapuisi Suomen maankamaralle. Meille oli kerrottu, että kyseinen koiruus on aikalailla Vilan kokoinen, joten yllätys oli melkoinen, kun nähtiin miten pieni rääpäle häkistä löytyikään! Ratitan pieni koko ei tietenkään ole koskaan harmittanut, hän on juuri täydellinen tuollaisena kuin on.

Ensimmäiset kuvat ovat kentältä. Ratita matkusti toisen koiran kanssa samassa boksissa, eli heti oli arvattavissa, että tässä on varsin koiraystävällinen tapaus kyseessä. Ensimmäinen ulkoilu ei mennyt ihan nappiin: neiti vain tärisi ja vilkuili kauhuissaan ympärilleen ihmetellen ympäristön kolinaa. Oli heti selvää, että Ratita on todella todella todella arka koira, eikä hän antanut oikein koskea itseään menemättä paniikkiin.

Köröteltiin kentältä Poriin ja muistan, että saavuttiin sopivasti aamuseiskaksi perille, jotta saatiin heitettyä Sofia samaa matkaa töihin :D Ratita oli kotona se yliarka oma itsensä: tönötti kopassaan tai pöydän alla täristen peloissaan, pienen hetken saattoi torkkua sylissäkin jos ei liikahtanut lainkaan. Mikäli sattui astumaan paria metriä lähemmäksi, neiti otti kauhuissaan jalat alle.
Ulkomuodoltaan Rattis oli melkoinen luuranko..

Pikkuhiljaa uteliaisuus valtasi tämänkin tyttösen ja ylenpalttinen pelko kaikkea kohtaan alkoi hälventyä. Ja samassa Ratitasta ja Vilasta tuli täysin erottamattomat kaverukset. Ilman Vilan seuraa Rattis olisi tuskin koskaan rentoutunut nykyiselle tasolle. Isosiskosta oli vain helppo kerätä rohkeutta ja yhdessä maailma ei tuntunutkaan enään niin hurjalta paikalta.

9 kuukautta meni ennen kuin Ratita viimein hiffasi leikkimisen, ja muutenkin muutaman edeltävän kuukauden aikana reipastumista on tapahtunut ihan huimasti. Ratita on oikeastaan täysin eri koira kuin sillon ennen, osittain myös ulkonäöltään. Nykyään Ratita on luonteeltaan varsin tomera ja utelias, todellinen huomion kerjääjä välillä. Vilan seurassa rohkeutta riittää vaikka mihin ja sekin ihme tapahtui, että luottamus ihmisiin on tuntunut palautuneen.

Ratita on minun elämäni koira! Tuskin olen ainoa, joka on menettänyt sydämensä tälle 3,5 kiloa painavalle kultakimpaleelle. Niin usein tulee huomattua, että pelkästään tuon pikkuisen rottaleen katseleminen tekee minut todella onnelliseksi. Tässä koirassa vain on sitä jotain erityistä!

Vuosi Suomi-elämää takana, monta edessä. Ja nokka kohti tulevaisuutta! ;)