maanantai 30. syyskuuta 2013

1. päivä harjottelussa @ Jämijärven neuvola

Ensimmäinen päivä lasten ja nuorten harjoittelua takana ja meikäläinen on innoissaaan! Yleensä en ole näin täpinöissäni ollut ekan harjottelupäivän jälkeen, vaan lähinnä kauhuissani kaikesta :D

Minulle osui todella mukavan oloinen ohjaaja ja tuo Jämijärven terveyskeskus, jossa Jämijärven neuvola löytyy, on ehkä maailman ihanin TK: omakotitalon kokoinen pieni pytinki, jossa kaikki toimii jotenkin niin hellyyttävän miniatyyristi. Ohjaajani on sekä lastenneuvolan että äitiysneuvolan puolella, ja lisäksi tekee vieläpä näytteenottoa, kouluterkkarin hommia ja käy palavereissa. Pääsen siis todella monipuolisesti mukaan vähän kaikkeen. Ja jotten vallan saisi väärää kuvaa neuvolatoiminnasta, olen välissä pari viikkoa Kankaanpään neuvolassa, joka onkin sitten ihan "normikokoinen" mesta.

Ei vaatinut kuin yhden päivän neuvolatoiminnassa pyörimistä ja vakuutuin, että haluan ihan ehdottomasti terkkariksi! Nyt toivon sormet ristissä, ettei hakuaika ole vielä päättynyt!

Pakko kyllä myöntää, että ihan pikkasen nyppi lähteä 6.45 ajelemaan sinne Jämijärvelle, kun paikalla piti olla klo 8.. Ajelin siinä Noormarkun sairaalaan johtavan tien ohi (olin siellä harjoittelussa viime keväänä) ja melkein nauratti, kuinka tuolloin ajattelin, että 15km on pitkä matka.. Nyt se on aikalailla 1/5 yhdensuuntaisesta taipaleestani :D Enää 24 kertaa eestaas... Lohduttavaa!

Ja toinen lievä ketutuksen aihe: neuvola suljetaan perjantaisin klo 14, ja minun pitäisi EU-direktiivien mukaan olla joka päivä neljään. Joudun Saan siis korvata nuo puuttuvat tunnit valmistelemalla ja käymällä pitämässä pari terveyden edistämiseen liittyvää tuntia 8- ja 9-luokkalaisille. Aiheena tietenkin se, jota ohjaajani ei itse kuulemma halua mennä pitämään: ehkäisy ja sukupuolitaudit.. :D Jotenkin en osaa kuvitella itseäni luennoimassa moisesta aiheesta millekkään keskenkasvuisille teinelle, mutta ilmeisesti se on vaan pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja sillee! Jussi kyllä uhoili, että menisi mieluusti itse pitämään nuo tunnit jos menisin hänen tilalleen istumaan insinöörimatikantunneille.. DEAL!

2 kommenttia:

  1. Miten teillä saa mennä sh opiskelijat neuvolaan harjotteluun? Eikö siellä oo töissä vaan terkkareita? Meillä ei saa mennä ku terkkarit neuvolaan.. Ja onko teillä tosiaan jo 3.lukukaudella LHT harjottelu :o Meillä se on vasta 5.lukukaudella..

    VastaaPoista
  2. Ensisijaisesti paikkoina olivat Satakunnan keskussairaalan lastenosastot ja vastasyntyneiden teho, mutta noihin paikkoihin mahtui yhteensä muistaakseni 6 opiskelijaa.. Siksi saatiin hakea myös neuvoloihin ja päiväkoteihin ettei suurin osa jäisi vallan ilman harjoittelupaikkaa :) Meidän ryhmällä menee niin, että 3. kaudella on lapset ja nuoret ja 4. on sitten mielenterveys, muilla ryhmillä menee sitten eri järjestyksessä (ja tämäkin liittyy siis paikkojen riittämiseen). Itse olen ihan suunnattoman kiitollinen, että pääsin neuvolaan harjoitteluun tutustumaan terkkarin hommaan. Heti ekana päivänä tajusin, että TÄMÄ on se mitä haluan tehdä, en vain ennen ollut tiennyt, että siihen vaaditaan terkkarin paperit :)

    VastaaPoista