tiistai 22. marraskuuta 2011

LONDON!

Palattiin viime yönä yhden aikaan kotiin Lontoon reissultamme. Ainakin minä vietin huippukivat 4 päivää Jussin, hänen porukoiden ja heidän tuttavaperheen kanssa! Saatiin mahdutettua noihin pariin päivään paljon ohjelmaa, eli yhteen postaukseen en saa mahdutettua koko matkaa (tai ainakaan kaikkea mitä sieltä ostin :D).


Asuttiin tosi ihanassa kahden makuuhuoneen hotellihuoneessa Jussi vanhempien kanssa, ja "reiluuden" nimissä yövyttiin Jussin kanssa siinä isommassa makkarissa. Meillä oli jopa oma kylpyhuone!






Lontoo oli ihana paikka. Siellä oli paljon (liiikaaa!) ihmisiä. Musta tuntuu ettei Jussi pääse koskaan yli Primark-ostosreissustamme, ei olla nimittäin koskaan nähty yhdessä liikkeessä niin paljoa ihmisiä samaan aikaan. Varmaan ensimmäistä kertaa eläissään Jussi totesi, että Pori on aika kiva paikka, kun se on niin peräkylä ja kaupoissa "mahtuu levittää kätensä ja pyörimään ympäri lyömättä ketään" (miksi ihmeessä niin pitäisi edes tehdä?..) Noh, Jussi sai elinikäisen trauman, ja minä kassillisen tavaraa todella edullisesti, reilu peli sanoisin.



Jätettiin Jussin kanssa muutama tavallisin turistikohde (London eye, Tower..) väliin, mutta uskoisinpa, että palataan tuonne vielä joskus ja päästään katsastamaan nekin paikat.


Asiasta tuhanteen, eli YO-kirjoituksiin. Haettiin tänään lopulliset tulokset aineista, jotka kirjoitettiin syksyllä. Sain ranskasta odotetusti Laudaturin, mutta biologia... YTL palautti biologiani M:nä! Se harmituksen määrä, kun olin melko varma, että E:hän sieltä voisi tulla! Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä enemmän ottaa pannuun! Lempiaineeni, jota luin ja pänttäsin. Eikä se riittänyt kuin keskivertotulokseen!? ARGH.
Jussilla palasin historia E:nä (olen niiiin katkera!), matikka M:nä ja ruotsi C:nä. Onneksi voin olla edes iloinen Jussin puolesta, hänellä kun oli tavoitteena "päästä matikka ja ruotsi edes läpi". Jotkut menevät lukematta kirjoittamaan matikkaa, jotkut pänttäävät ja kirjoittavat sata sivua biologian muistiinpanoja, ja tulos on sama. Jotkut ovat vain neroja, jotkut ei. En nyt ihan pääse tästä yli, ainakaan ihan heti!

Onneksi ihana Jussiseni piristi päiväni ja osti minulle 1000 joulutarraa! Olen toivonut tarroja jo jonkun aikaa, nyt sain niitä! 1000kpl, luulis riittävän :D
Ihanat tarrat, mutta sitäkin ihanampi Jussi.

3 kommenttia:

  1. Hmm... Penguins. Mistä tarrat?

    VastaaPoista
  2. Hah, penguinspa tosiaan! Prismasta irtosi 7€ hintaan. Aika naurettava kappalehinta jää yhdelle tarralle! :D
    Voin antaa sulle täältä noita pinkuja, jos haluut =) Mulle jää vielä kaikki tontut, keijut, jääkarhut, linnut, puput...

    VastaaPoista
  3. M on kyl tosi hyvä..

    VastaaPoista