perjantai 30. elokuuta 2013

Neljä merimiästä


Mepä käytiin porukalla veneilemässä Kokemäenjoella! Tuomas tarjosi puitteet (eli paatin) ja Jussi hommasi eväät, minä toin koirat ja Anni oman ihanan itsensä. Lopputuloksena mahtava muutaman tunnin mittainen cruisailu keskustasta Mäntyluotoon saakka ja takaisin.

Sää oli aurinkoinen mutta minun makuuni hieman viileä (no palelen vaikka olisi 30 astetta lämmintä..). Melko hienoja näkymiä kyllä oli!


Sain jopa luvan ohjata! Oli se hurjaa,varsinkin kun aurinko paistoi suoraan silmään eikä nähnyt oliko ne kepit vihreitä vai punaisia, eli kummalta puolelta tulisi ajella.. Selvittiin silti hengissä, eikä edes ajettu karille!


Jussin ikimuistoinen hetki :D Ja sitten totuus! :P


Koiratkin olivat pelastusliiveineen matkassa mukana. Vila oli alkuunsa täysin sijoiltaan ja koitti kovasti vain "uida" etutassuillaan minkä kerkesi. Hetken polskittuaan ilmaa taisi vähän tyhmempikin hiffata, ettei hän joudu sinne veteen ja loppumatkan neiti haisteli uusia tuulia korvat luimussa. Ratita oli oma tuttu jäykistynyt itsensä, kovasti kyllä nokka kävi ilmaa nuuhkuttaessa :)


Ja jälleen kerran oli ihan huippua! Tuli naurettua vähän jopa varastoon :) (Tuomaksella oli jotain ihan omituisia pelastusliivejä, jotka yllä saattoi jopa liikkua normaalisti.. WOU! :D)


ps. Olipas muuten haastava homma kuvata veneessä itselaukaisimella! :D Hyvä ettei järkkäri lillunu jorpakossa jossain kohtaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti