Olen asunut melkein puoli vuotta asunnossa, jota en ole kertaakaan sanonut kodikseni. Liian kylmä, kolkko ja karu paikka täynnä huonoja muistoja. Sellainen ei voi olla kenenkään koti. Liian usein olen itkenyt yksinäni ajatukselle, että olen henkisesti koditon. Minulla ei ole mitään paikkaa, jonne voisin mennä ja tuntea kodin tuomaa turvaa ja lämpöä.
Perjantaina kävin sitten allekirjoittamassa tulevan kotini vuokrasopimukset ja nyt tuntuu aivan mahtavalta! Pääsen maaliskuussa muuttamaan kaksioon, josta aion tehdä itselleni juuri mieleisen kodin. Asunto sijaitsee lähellä kouluani, kauppaa ja äitiä (eli kolmea elämisen kannalta tärkeintä asiaa). Siellä on juuri sopivasti tilaa minulle, ja sinne ovat koiratkin tervetulleita. Ja mikä hienointa: aion vihdoinkin hommata itselleni oman netin!
Hienouksista joudun kyllä luopumaan: vaatehuonetta ei ole, eikä myöskään astianpesukonetta. Vesikin laskutetaan kulutuksen mukaan (ahdistavaa yrittää säästää jokaisessa litrassa..). Myöskin kolmas kerros ilman hissiä voi vielä joskus ottaa päähän. Silti minulla on todella vahva fiilis, että tulen viihtymään siinä asunnossa.
Muuttaminen ei kyllä pahemmin nappaa... Tuomaksen lähes kuukauden mittainen inttikiinniolo ei helpota asiaa sitten yhtään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti