keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Vilan toinen Suomi-vuosipäivä


Tänään juhlitaan Runebergin lisäksi myös meidän pientä Vilaa: neiti on asunut päivälleen tasan kaksi vuotta Suomessa! Toisaalta aika on mennyt hurjan nopeasti, mutta toisaalta en edes muista millaista arki oli ilman tuota touhutassua.


Parissa vuodessa ollaan edistytty hurjasti, mutta melkeinpä saman verran ollaan tultu takapakkia. Vila on kerännyt valtavasti rohkeutta, eikä siitä arkajalasta, jollainen hän oli pari vuotta sitten, ole enää jäljellä hiventäkään. Rohkeuden lisääntyessä myös hyvin itsepäinen luonne on päässyt näyttäytymään. Koirana Vila on todellinen Vaahteramäen Eemeli, mutta sellainen hän vain on ja sen faktan kanssa ollaan pikkuhiljaa opittu elämään.


Todellinen sydäntenmurskaajahan Vila on edelleenkin.Vilalla on ainutlaatuinen maneton katse, jolla se tunkee ihmisten sydämiin.


On se rakas! Vaikka välillä minulla saattaakin kasvaa harmaita hiuksia Vilan kepposteluiden seurauksena.. Ainakin tiedämme, että neiti on kotiutunut 100%:sesti uuteen kotimaahansa ja pitää meitä laumanaan, ja se jos mikä on upea asia.


ps. Raottelin aiemmassa postauksessani, että olin asuntonäytöllä katsomassa uutta kämppää. Vuokravälitysfirmasta soiteltiin ja ymmärtääkseni sieltä hieman lupailtiin, että saisin haluamani asunnon mikäli sen haluan (muutama pieni varjopuoli asunnolla on, joten pitänee harkita tarkkaan). Toisaalta inhoon ajatusta, että joudun TAAS muuttamaan, edellisestä kerrastahan on huimat 5kk.. Silti kaipaan ihan tosi kipeästi sellaista asuntoa, jota voin pitää kotinani, joka on käytännöllinen ja toimiva, jonne ei jäädy pystyyn, johon minulla on oikeasti varaa ja jossa voin pitää koiriani! Koirathan ovat asuneet nyt kokoajan Jussilla ja olen niitä yrittänyt sieltä käsin välillä hoitaa. Ei mikään maailman paras järjestely!
Havittelemani kämppä on 2h+keittiö+lasitettu parveke, se sijaitsee vajaan kilsan päässä koulultani ja siellä on muovilattiat, joita ei tarvitse niin psykoottisesti suojella Vilan kuseskeluilta ja kynsiltä kuin laminaatteja.
Uudet tuulet siis puhaltelevat jälleen! Jännää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti