perjantai 11. huhtikuuta 2014

Ei värillä niin väliä kunhan se on pinkki

Oli kyseessä sitten kännykkä, lenkkarit, kypärä, toppahousut tai vaikka koiran remmi, niitä on aina yhdistämässä yksi ehto: ei värillä niin väliä kunhan se on pinkki. Ja tämä pätee tietenkin myös lenkkivarusteisiini, jolloin lopputulos voi olla jotain melkoisen.......pinkkiä:


Tällä kertaa kuitenkin hillitsin itseäni sen verran, että pinkki urheilupaita vaihtui tuohon juuri ompelemaani leoparditoppiin (josta toivon mukaan saa paremmat kuvat jossain kohtaa).

 
Ostin viime viikolla Seppälän ale-korista itselleni tuollaisen maastonvihreän trikoisen niittipannan lenkkeilykäyttöön. Innostuin siitä sitten niin, että ompelin pari pantaa lisää ja yhden vielä Sofiallekkin. Onhan nuo kyllä ihan pirun käteviä: pysyvät päässä ja sallivat hiusten olemisen ponnarilla. Ompelemiseenkin kuluu ehkä 3min :D


Olen ehdottomasti sitä mieltä, että juurikin tuon pinkin väritykseni ansiosta ylitin itseni ihan totaalisesti eilen. Lähdettiin taas vähän juoksemaan Sofian kanssa ja minä hölkkäilin yhtäjaksoisesti 5,2kilometriä ajassa 36min!? En ole varmaan ikinä juossut noin pitkään tai pitkälle! Pinkissä on poweriii!
Joku oli hiukan hajalla tuon suorituksensa jälkeen :D


Perjantai jee! Tänään en aio uhrata ajatustakaan minkäänlaiselle liikkumiselle vaan haen Tuomaksen Niinisalosta, asetun sohvalle ja alan mättämään kaikkia mahdollisia herkkuja, joita maa päällään kantaa. It's a plan!

4 kommenttia:

  1. On omasta mielestä jo vähän liian pinkkiä. Jos kuvittelis et auto tulis vastaan ja sattuis aurinko paistamaan, niin kyllä ottais pahasti silmään :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mielestäni koskaan ei voi olla liian pinkki 8) Kannattaa siis varautua aurinkolaseihin tällä Porin seudulla ajellessa, etten häikäise ketään ajamaan ojaan :S

      Poista
    2. bohohhhoohohooo! Pinkki on IHANA väri, siitä ei mihinkään pääse ja sitä ei vaan voi olla liikaa :)

      Poista
  2. Höpöhöpö, melkee vedät vertoi mun pinkki ajoill ;)

    VastaaPoista