sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Ainiin, olihan mulla ompelukonekin!

Yritän välillä muistuttaa itseäni: tämä blogi on käsityöblogi. Hieman on lipsahtanut käsitöistä aihealueet muualle, mutta yritän parhaani mukaan saada aina joskus jotain tehtyä, vaikka ihan vain siksi, että olisi jotain käsityöaiheista bloggattavaa!
Ostin kirpparilta musta-valkoraitaista kangasta n. 1x1,5m palasen hintaan 2,5€. Tykkäsin kankaan materiaalista: ohutta ja kevyttä, mutta silti tuntuu, että kankaalla on oma tahto mennä tiettyyn asentoon. Tämä taitaa siis olla jotain viskoosia tms tekokuitua. Ostin kankaan sillä ajatuksella, että teen siitä hameen, jonka voi väriensä ansiosta yhdistää lähes mihin vain yläosaan. Kaikki edelliset hameeni ovat joko räikeän erivärisiä tai muuten vain malliltaan rajoitetusti yhdisteltävissä.
(En lahjo koiria herkun kanssa, koska sitä ei onneksi huomaa Ratitan "livon NÄÄÄÄIN isosti huuliani"-ilmeestä)


Taitoin kankaan pituussuunnassa kahtia ja saumuroin reunan. Hameessa on siis "vuori" ja helma on pussi. Vyötäröllä on 4cm leveä kuminauha. Kuvissa hame on vielä silittämättä, ja kuten sanoinkin jo, kankaalla on oma tahtonsa, myös ryppyjen suhteen!
Kuvien t-paita vain sattui olemaan päälläni, ei siis ole sen enempää mietitty valinta. Mielestäni tässä hameessa todella onnistui tuo "voi yhdistää mihin vain"-osuus (no, ehkä kaikkien muotisääntöjen mukaan olen täysdorga, mutta mitäpä se minua haittaisi ;)


Sattui olemaan kamera mukana autossa:




Isi jos luet: meillä kyllä yleensä suojataan auton penkit viltillä, mutta tällä kertaa viltissä sattui olemaan Ratitan oksennukset, niin se ei ole nyt toimittamassa virkaansa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti