torstai 7. kesäkuuta 2012

Vavvaruokaa laiheliinille

Ratita on todella laiha ja häneltä paistavat mm. kylkiluut ihon läpi. Tuntuu, ettei rasvaa ole missään. Painoa on 3,3kg, joka on selvästikkin aivan liian vähän. Ilman rasvaa pieni palelee kovasti ihan normaalissa huoneenlämmössäkin. Ulkona pieni tärisee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä. Eilen avattiin parvekkeen ovea tuulettamista varten ja viileentääksemme kämppää, huomattiin kuitenkin pian, että Ratitalle tuli kauhea vilu. Vilalle ompelemani seeprapuku oli aika jämpti pötkölle, mutta Ratitalle sen sai puettua ilman sen suurempaa käpälöintiä. Laitoin pienelle puvun päälle ja otin syliin: tärinä loppui :)

Käytiin tänään kysymässä eläinkaupasta sopivaa lihotusruokaa laiheliinille ja meitä kehotettiin ostamaan pienten pentujen energiarikasta mössöä. Hinta oli kyllä aika kirpeä, 3€/purkki.. Mitäpä sitä ei ostaisi pienen reppanan vuoksi?
Annoin tuota Ratitalle tavalliseen märkäruokaan sekoitettuna suhteella puolet ja puolet. Hetken päästä pieneltä tuli oksennus.. En tiedä johtuiko se tuosta ruuasta vai kenties jostain muusta.. Pitää tarkkailla tilannetta!


Vilalla on selvästi kateus noussut pintaan. Eilen hän ärähti Ratitalle ja nyt vaikuttaa siltä, ettei pieni uskalla mennä sohvalle, kun Vila nousee heti "vartioimaan" sohvaa jos pienempi lähestyy. Nostettiin Ratitan luola sohvan nurkkaan, josko tämä ratkaisu sopisi Vilalle.
Ostettiin eilen Sofian kanssa Ratitalle valjaat. Päädyttiin Mustin ja Mirrin Baby-valjaisiin. Hyvin säädettävät ja pehmoiset valjaat kustansivat 20€.


Tyttöjen uusi lempiherkku löytyi Lidllistä! 8 yksittäin pakattua tikkua maksavat 1,7€. Nämä ovat todellista herkkua ja tuoksuvat minunkin mielestäni hyvältä :D


Huomenna joudun lampsimaan kohti valintakokeita.. Hieman jännittää, mutta sainpahan tehtyä ennakkotehtävän "hyvissä ajoin" tänään valmiiksi!

4 kommenttia:

  1. Toi murahtelu on ihan normaalia. Vila vaan vanhempana ja "viisaampana" haluaa näyttää kuka on pomo. Vaikka teist näyttäis et uus tulokas ei yritä tätä paikkaa viedä, Vila kuitenki haluaa olla täysin varma asiata. Niin kauan ku toisia ei revitä, se on ihan ok ja loppuu kyllä aikanaan, kuhan tulokas on "alistunu".

    Mutta tsemppiä teille kahden ihanan koiran omistajina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentava kuulla! Pelkään vain, että Vila tekee isompana jotain pahempaa pikkuiselle.. Uskon kyllä, että huolenaiheeni ovat ihan turhia ja neidit pääsevät sopuun, kunhan Vila on saanut varmistettua paikkansa koiralauman pomona :)

      Poista
  2. Hei, tuosta oksentelusta tuli mieleen, että onhan Ratita madotettu. Jos on matoja niin en usko, että ruoka pysyy kovin hyvin sisällä. Terveisin: 4 koiran omistaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki Suomeen lähetettävät koirat kuulemma madotetaan huolella. Ratitalla näytti myös olevan jokin piikkinä annettava matohäätö voimassa, kun katselin passia. Uusi matokuuri pitäisi antaa viikon päästä saapumisesta, eli sunnuntaina, mutta oksentavalle koiralle lienee turha antaa mitään suun kautta..

      Poista