Loikka-cup.. Me melkein osattiin..

 Tänään oli SAMKin järjestämä Loikka-liikuntapäivä. Me päätettiin liikkua osallistumalla jalkapalloturnaukseen, olisi voinut myös käydä ilmaiseksi esim. uimassa, keilaamassa, jumpassa tai koirakouluilemassa.
Meidän futistiimissä oli 9 tyttöä ja 2 poikaa (+1 poikavahvistus), eli menestystä ei tosiaankaan ollut luvassa! Yksi tytöistä pelaa ilmeisesti sarjatasolla ja sen kyllä huomasi. Kaikki muut ryntäilevät sinne tänne, kun yksi kikkailee itsensä vastustajan puolustuksesta läpi ihan yksinään.
Hävittiin kolme peliä ja voitettiin yksi. Oltiin ihan surkeita, mutta asenne ainakin oli kohdallaan! Itse luulin, että koko turnaus on leikkimielinen, mutta väärässä olin! Muissa joukkueissa pelasin lähes ammattilaisia, jotka jyräsivät ihan tosissaan päälle, vaikka aivan hyvin huomasivat, että vastassa on joukko siroja tyttöjä, jotka eivät ymmärrä jalkapallosta mitään. Sain pari kertaa täysillä potkastun pallon käsivarteen ja kyllä muuten tuntui!
Pelaaminen melkein pelotti, kun 100-kiloiset äijät vain tönäsivät pois tieltään. Minulla oli kuitenkin koko turnauksen hienoin pelipaita, eikös vain!?

Pelien välissä pääsi sumopainimaan! Tuossakin olin ihan surkee ja hävisin 3-.0. Ihan pirun tyylikkäät hatut muuten :D

Voittihan tuo koulussa istumisen ja minulla ainakin oli mukavaa. Itse futis oli kyllä pelottava kokemus :D Ensi vuonna saisi olla ammattilaisten ja amatöörien sarjat ihan erikseen!

Päästiin jo ennen kahta kotiin ja mitä minulla olikaan vastassa? Vilan kuset olohuoneessa.. Olin niin väsynyt pelaamisesta ja ärsyyntynyt Vilaan etten keksinyt muuta kuin alkaa itkemään. Miksi tuon koiran pitää aina olla tuollainen? Siivosin eilen kolmet kuset sisältä ja tänään ollaan kovaa vauhtia pääsemässä samoihin lukemiin. Olen niin kyllästynyt ja neuvoton, että kiukuttaa! Täytynee varmaan perua viikonlopun minilomakin, kun en voi jättää tuollaista koiraa hoitoon. Jos aloitan nyt huomioimattomuuden, siitä ei olisi mitään hyötyä, kun se kuitenkin menisi pilalle hoidossa ollessaan...
Voi kunpa Vila olisi noin ärsyttävä myös muita ihmisiä kohtaan niin hekin tajuisivat miksi se huomioimattomuus olisi oikeesti tärkeää. Ihanalle koiralle on juu varmasti vaikea olla lässyttämättä ja paijailematta, mutta käytöshäiriöisen koiran kanssa eläminen joka ikinen päivä on myöskin aika raastavaa. Eikä se, että Vila tunkee itsensä väkisin esim. syliin ole todellakaan ihanaa vaan ihmistä alistavaa. Ei se tarkoita, että koira rakastaa sinua yli kaiken, se vain yrittää pomottaa ja määräillä ja saadessaan tahtonsa läpi luulee olevansa johtaja. Vaikka näitä asioita olen miljoonaan kertaan toitottanut, tuntuu ettei kukaan edes kuuntele minua. Tälläinen avautuminen tähän väliin..

Onneksi Jussi pääsee kahden aamun päästä lomille. Nyt on just sellainen hetki, että ketuttaa olla yksin. Mör.