maanantai 29. lokakuuta 2012

Vilapainotteinen teksti..

Miten paljon voi tapahtuu parissa päivässä? Aivan liikaa minun makuuni. Ehkäpä sitten joskus eläkeiässä voin nauttia rauhallisesta elämästä..

Ensinäkin oltiin lauantaina siellä Pertti Vilanderin puheilla. Sitä varten piti päästä Kokemäelle (eli joku 40km Porista). Eihän se muuten olisi ollut ongelma, mutta Jussin autossa ei ollut talvirenkaita ja auton lainaan saaminen oli säätämisen takana. Päästiin kuitenkin mestoille sovittuun aikaan ja kuultiin varsin mielenkiintoinen yksityiskohta Vilan ja Ratitan suhteesta: Ratita on selvästi lauman johtaja! Siis tuo pieni rotanpuolikas!?
Onhan se pakko uskoa, kun Vilander sen niin hyvin perusteli ja tuntuihan se ihan järkevältäkin, kun aloin asiaa itsekseni miettimään. Kuultiin myös muuta mielenkiintoista tietoa koirien luonteista. Varsinaiseen ongelmaan, eli Vilan pissailuun, ei kuulemma ole olemassa varsinaista koulutusta (eli ei tule kallista koulutusjaksoa, kun mitään koulutusta ei voi antaa!). Saatiin silti vinkkejä, joilla Vilan pissailu pitäisi loppua. Ihan hyvältähän tämä on näyttänyt: tänään löytyi ensimmäiset pissat yli viikkoon! Ja tämä pissa oli ollut vahinko: äärimmäisen pieni tilkka heti veden kittaamisen jälkeen..
Oli ennen kaikkea mielenkiintoista kuulla koirista asioita, joita ei ollut tullut itse edes ajatelleeksi. Oltiin Jussin kanssa tyytyväisiä käyntiin, vaikkei saatukkaan apua itse ongelmaan.

Jouhevasti voin jatkaa samalla aiheella eli Vilalla. Tänään loppui ohituskurssi ja siihen olen pelkästään tyytyväinen! Aivan uskomattomia tuloksia ollaan saatu aikaiseksi pienellä vaivalla. Jes!

Ja Vila-aihe jatkukoon: Säikähdin ihan sairaasti aamulla, kun huomasin, että Vilan rinta oli aivan tulipunaisen ihottuman peitossa. Ensimmäisenä tietenkin luulin, että kyseessä on Espanjasta tuoduille koirille yleinen Leishmania, joka on parantumaton sairaus. Minulla oli aivan järkyttävä kiire anatomian latinatestiin, joten en voinut muuta kuin juostessani kouluun soittaa Jussin isälle, että yrittää hommata eläinlääkäriajan vielä samalle päivälle. Latinan testi meni läpi ja Jussin isä sai sen varattua ajan, mahtavaa! Jouduin vain olemaan pakollisilta tunneilta pois ja opettajan ilmeestä niin näki, ettei se edes uskonut syytäni "mun koiralla on kauhee ihottuma ja pitäs mennä eläinlääkäriin"..

Joo.. Eihän siellä mitään vakavaa ollut. Joku pinnallinen ärsytys vain ja saatiin siihen pieni rasvaputelli (sekä mojova lasku muutaman minuutin käynnistä..). Nyt jo on ihottuma paljon parempi kuin aamulla. Onneksi selvittiin säikähdyksellä! Silti tämä asia aiheutti melkoisen pullistuneita verisuonia päässäni..

Jottei hyvä Vila-putki katkeasi, tässäpä viikonlopun kirpparilöytöni. Koiran neule, 2€. On sopiva Vilalle, ja hieno! Ja Jussi on söpö :)



Tein myös varsinaisen löydön. Juuri viime viikolla mietin, että pitää ostaa toinen hoitopuku, kun harjoittelupaikasta ei kuulemma saa hoitopukua, joten tarvitsee käyttää omaa. Ja välillähän sen pitäisi olla pesussakin. Hoitopuvuthan maksavat ihan tuhottomasti... Millä todennäköisyydellä siis löydän kirpparilta oikean kokoisen ja siistin hoitopuvun takin hintaan 4€? Tämä oli niin löytö!


Tulipahan ommeltuakin jotain. Kuulin vinkin, että kummityttöni voisi tarvita BabyBornilleen vaatteita. Ja minunhan oli ryhdyttävä heti tuumasta toimeen (eli käskin Jussin hakea minulle BabyBornin kaavoja sisältävän kirjan kirjastosta, kun itse otin päikkärit... Oikein!)
Tein pipon ja housut olen joskus aikoja sitten ommellut.


Kirjasta kokeilin kylpytakkia ja hyvinhän se onnistui (voiko siinä jotenkin epäonnistua? ei!). Käytin froteen sijaan velouria. Selässä on lenkki solmiamisnauhaa varten.



Jottei elämästä tuli liian rentoa, pitää siihen lisätä pieni lisämauste: Jussi makaa varuskuntasairaalassa sairaana. Tai kuulemma ei ole sairas olo, mutta silti tarvitsee olla siellä.. Eipä siinä muuten mitään, ihan kivahan sen on siellä makoilla, mutta minun piti mennä torstaina hakemaan Jussini kotiin. Tällä menolla Jussi ei todellakaan pääse lomilla vaan joutuu olemaan viikonlopun kiinni.. Siinä peruuntuisi samalla minun synttärikahvini, en millään jaksa järjestää niitä ihan yksin tämän kaiken rulianssin keskellä.. Paranes ny Jussi pian siellä!!

Olen puhunut.

1 kommentti: