tiistai 23. lokakuuta 2012

Rattiksen uudet valjaat

Minulle tuli pitkästä aikaa ihan valtava ompeluinspis ja oli aivan pakko ruveta tekemään jotain. Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni Ratitalle uudet pehmovaljaat, joten ne pääsivät nyt sitten työn alle. Ensimmäisiin pakotin Jussin valitsemaan PUL-kankaan ja hän sivuutti röyhkeästi kaikki pinkit palat ja päätyi retrokukkaan. Oikein hyvä valinta!


Vuorina on turkoosia fleecee ja nauha on kirpparilta jotain pehmeää ja ohuehkoa puuvillanauhaa. Kaavat piirsin kaupasta ostettujen pehmovaljaiden pohjalta (nämä). En ihan raaskinut ostaa uusia, kun hintaahan tälläisillä on se 28€.



Valjaista tuli oikein hyvät, mutta tajusin, että näkyvin osa näissä on nuo nauhat. Ja tummansiniset nauhat eivät ole kovinkaan nätit.. Piti siis ruveta väkertämään toisia valjaita, ja koska Jussi on turvallisen välimatkan päässä, valitsin PINKKIÄ! Laitoin väliin ohutta lämpövanu tuomaan vielä lisäpehmeyttä ja nauhat tein tukevasta puuvillakankaasta. Muutin hieman kaavaa, joka osoittautuikin huonoksi ideaksi: pistolukko on juuri huonossa kohdassa "ylälenkin" kohdalla... Eihän se käytössä haittaa, mutta minua jää ärsyttämään tuollaiset pienetkin asiat :D


Edessä kruunuheijastin ;)



Nyt on kahdet uudet valjaat, eiköhän se riittäisi taas hetkeksi aikaa. Piti lahjoittaa ylimääräisiä koirakamoja hyväntekeväisyyteen, mutten saanutkaan aikaiseksi paketin postittamista. Ensi viikonloppuna sitten, ehkä..

Tehtiin äärettömän turha heräteostos, mutta Jussi oli tästä niin innoissani etten millän malttanut kieltäytyä ostamasta tätä hänen kanssaan puokkiin. Huumorin musta kirja - 666 valittua, maksoi Sokoksella 24€. Olisin laittanut jonkun kirjan kuvista tänne, mutten löytänyt yhtäkään sellaista, jonka olisin kehdannut pistää :D Hugleikur Dagssonin aikaansaannoksiin voi tutustua TÄSTÄ.


Kirjan takakannessa oleva varoitus on varsin osuva. Kirjan huumori on varsin kieroa:


Minä taidan palata takaisin latinasanastoni pariin. Ligamentum collaterale lateralis - ulompi sivuside.

3 kommenttia:

  1. Katseltuani tekemiäsi valjaita rohkenen ehkä kokeilemaan itsekki niiden tekoa. Toivottavasti saan edespuoliksikaan noin söpöt aikaiseksi. Ratitalle rapsutus mallina toimimisesta. S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vain miettiä valmiiksi työvaiheet ennen kuin aloittaa ompelemaan! Mikäli itsekin malttaisin, säästyisin monilta purkamisilta :D

      Poista