keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kiiirettä pitää!

Minulla oli tänä aamuna niin kiire, että huomasin koulun pihassa unohtaneeni laittaa ripsiväriä.. Eipä ole koskaan ikinä milloinkaan ennen käynyt noin. Siis unohdin.. Ja niin olen muuten unohtanut muitakin, ehkä vähän tärkeämpiä, asioita viimepäivinä. Hieman tuntuu kiire stressinä ja stressi huonontaa muistia vähintään 600%.

Olin eilen hoitamassa lapsia koulupäivän päälle klo16-22 ja tänään pelkkä koulupäivä oli klo8.30-18. Ja pitäisipä sitä ehtiä vääntämään kuuden sivun pohdiskeleva essee näkö- ja kuulovammaisten kanssa viestimisestä maanantaiksi. Harmittaa ihan sikana tuhlata viikonloppua koulujuttuihin, kun olisi kiva esim. hengata Jussin kanssa.. Yritän siis vääntää esseetä väkisin iltaisin, kun kerkeen eli siinä klo 22->. Tulee muuten takuulla järkevää tekstiä! Ja ainiin! Perjantaina on ensiavun tentti.. Voi luoja, kun meinaa loppua vuorokaudesta tunnit kesken. Eihän ne nyt muuten niin kortilla olisi, mutta minä haluan todellakin tehdä jotain muutakin kuin pelkkiä koulujuttuja! Tänäänkin Annin kanssa hengaaminen meni ihan ehdottomasti kaikenmaailman esseiden kirjoittelun edelle.


Ylihuomenna Jussi pääsee lomille ja me mennään taas mökille. En aio ottaa yhtäkään kirjaa tai koulujuttua mukaan! Lauantaina pitää kyllä kiirehtiä takaisin Poriin, että kerkeän töihin...

2 kommenttia:

  1. Missä koulussa oot? Kuulostaa melko kamalalta..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon SAMKissa opiskelees hoitotyötä ja tää on aika kamalaa :D

      Poista