Jussin pieni ylläri ja ensimmäinen ratsastustuntini

 "Rentoa tää inttielämä nykyisin!" t. Jussi

Tuollaisen kuvaviestin Jussi lähetti isälleen eilen. Saattoivat Lapin lomalaiset hieman ihmetellä, mistä on kyse, kun Jussinhan piti olla armeijassa perjantaihin saakka. En silti usko, että kukaan ikinä on yllättynyt niin paljoa kuin minä eilen koulusta tullessani: ensinnäkin Vilan kaulaan oli päivän aikana ilmestynyt sitruunapanta ja koiraportin asento oli muuttunut. Siinä kohtaa huolestuin omasta mielenterveydestäni kunnes huomasin maiharit ja inttitakin eteisessä! Hetken piti miettiä, että tänäänhän on tosiaan maanantai ja Jussi pääsee lomille perjantaina... Miten tämä on mahdollista? Rupesi melkeinpä pelottamaan. Sitten soi puhelin ja minut juuri kotiin heittänyt koulukaverini soittaa paniikissa, että "teiän auto on pöllitty! Joku ajoi just vastaan sillä ja oon ihan varma ettei se ollu Jussin isä ja lyön vaikka satasesta vetoo, että se oli teiän auto!". Samassa ovi aukeaa ja Jussi lampsii siviileissä sisälle ja ojentaa ruusun kouraan. En ymmärtänyt enää mistään mitään, mutta olin pirun onnellinen!

Koko ilta meni siihen, että sain aivoni ymmärtämään tilanteen: koska koko esikuntapatterin viikonloppulomat oli niin yllättäen peruttu, ne olikin päätetty vain siirtää ma-ti. Ja koska lomapäivät kannattaa käyttää hyvissä ajoin etteivät ne jää käyttämättä, oli Jussin koko tupa päättänyt anoa loppuviikon lomaa. He olivat siis päässeet maanantaina klo 8 lomille ja Jussi oli tullut tupakaverinsa kyydillä Poriin. Ja kaikki tämä kertomatta sanaakaan minulla! Siinä oli kyllä vuosisadan yllätys!

Tuliaisena intistä Jussi toi ison kasan tavaroita. Heille oli kuulemma sanottu, että varastosta pitää blokata kaikki pilalle mennyt pois ja kaiken, mikä ei ole vielä mennyt pilalle saa ottaa. Sain siis kaakaojauhetta, näkkäreitä, teetä, pikakahvia, hernekeittoa, lihapasteijan, pasta-bolognesea, vedenpuhdistutabletteja..

Ei olisi kyllä parempaa ajankohtaa voinut tälle yllätyslomalle osua: minulla on pari päivää vapaata koulusta ja menin eilen ensimmäistä kertaa ratsastamaan ja koko juttu jännitti/kauhistutti niin, että henkinen tuki oli tarpeen. Henkisen tuen lisäksi sain Jussilta myös intin poolopaitaa lainaksi. Lämpömittari näytti -14C ja tuo on kuulemme todella lämmin ja mukava paita päällä, ja niinhän se kyllä olikin.

Saavuttiin tallille hyvissä ajoin ja seurasin edellisen ryhmän tuntia. Siinä kohtaa teki jo mieli juosta pakoon: opettaja oli todella.. määrätietoinen ja kovaääninen ja melkeinpä pelottava. Jussi kuitenkin kannusti jäämään ja kokeilemaan edes kerran. Sain onneksi hevosen suoraan edelliseltä tunnilta, ettei minun tarvinnut laittaa mitään itse (en siis tosiaankaan osaa käsitellä hevosia!). Meitä oli ryhmässä viisi: minä ja 4 palosammutinta... Kiva!

Tunti alkoi hyvin, kun opettaja käski minun mitata jalustimet. En tietenkään ymmärtänyt, mitä piti tehdä ja vaikutin todelliselta urpolta. Sitten minulle tuotiin jakkara ja käskettiin mennä hevosen selkään. Hieman jännitti, kun edellisestä ratsastustunnista on tosiaan kymmenisen vuotta aikaa ja silloin ratsastin pienillä poneilla. Nyt edessäni oli amerikkalainen lämminveritamma, jonka säkäkorkeus oli vaatimattomat 168cm. Apua.

Useampaan otteeseen sain kuulla opettajan tiuskintaa, "no etkö sä muka osaa?". Ja ei, en tosiaankaan osannut. Siinä kohtaa, kun opettaja alkoi karjumaan minulle jotain sanaa, jonka merkitystä en tiennyt, en voinut muuta kuin huutaa itku kurkussa: "EN TIEDÄ MITÄ TUO TARKOITTAA. OLEN KÄYNYT RANSKANKIELISILLÄ RATSASTUSTUNNEILLA!". Loppui huutaminen hetkeksi..
Itse ratsastaminen oli ihan mahtavaa, mutta jatkuva tunne siitä, että minun pitäisi osata sitä ja tätä mutten silti osaa mitään, oli aika piinava. Onneksi ulkona oli pimeä, eikä kukaan huomannut, että kyyneleet vain valuivat poskilla, kun opettaja karjui vieressä. Tunnin lopuksi hän kuitenkin kysyi, että miltä tuntui ja sanoin rehellisesti, että oli todella kivaa, mutta tunne siitä, etten osaa mitään, on melko piinaava. Siinä kohtaa opettaja vakuutti, ettei minun todellakaan kuulukkaan osata mitään ja kysymällä asiat selviää. Varasin sitten tunnin ensi viikoksikin.

Autossa juteltiin Jussin kanssa siitä, miltä tunnilla oleminen tuntui ja Jussi oli ehdottomasti sitä, mieltä, että opettajalla vain oli sellainen tapa opettaa, eikä huuto ja karjuminen ollut mitään henkilökohtaista. Kaipa se sitten oli niin, en minä ainakaan aio luopua ratsastushaaveestani yhden kovaäänisen ratsastuksenopettajan takia..