sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Villapaidan uusi elämä

Porin Kontissa oli viikonloppuna synttäritarjouksena kaikki vaatteet -50%, lisäksi oli tarjolla kahvia ja täytekakkua. Oltiin varmaan ainoat asiakkaat, jotka eivät olleet tulleet paikalle ilmaisen kakunpalan takia, sen verran porukkaa tungeksi kakkupöydän ympärillä. Me kierrettiin kakut kaukaa ja suunnattiin vaaterekeille etsimään sopivaa villavaatetta Ratitan haalarin raaka-aineeksi. Kolusin kaikki osastot ja mukaan lähti todella nätti lasten 50%villaa/50%akryyliä-paita. Ajatuksena oli pyörittää se pesukoneessa 60 asteessa, josko neulos olisi tiivistynyt sopivaksi villahaalaria varten.

Mönkään meni: paita ei kutistunut milliäkään... En siis saanutkaan tehtyä siitä Ratitalle haalaria. Sen sijaan sain tehtyä siitä vain Ratitalle paidan, Vilalle kaulurin ja olohuoneeseen vielä todella ihanan tyynyn! Huomattavasti alkuperäistä suunnitelmaa parempi lopputulos!


Paidan toinen hiha päätyi Ratitan ylle. Leikkasin vain kädenreiät, laitoin leveät resorit hihoiksi ja huolittelin helman. Valmis hihansuun resori tuli kätevästi hyödynnettyä kauluksena. Neuleen kuvio on vain niin ylinätti, että paidasta tuli aivan ihana.


Toinen hiha päätyi Vilan kauluriksi. Vilalla on useampi sellainen takki, joissa ei ole lainkaan kaulusta ja kylmillä keleillä tuntuu melko turhalta pukea koiralle kauheeton toppaliivi, kun koko kaula on täysin paljaana ottamassa kylmää vastaan. Neulehiha on oikein sopiva ratkaisu tähän ongelmaan ja sen saa tarvittaessa pysymään korvienkin suojana. Vila taitaa vain olla hieman eri mieltä tuosta korvien suojaamisesta :D


Taisin muistaakseni sanoa Jussille, ettei näytä niin myrtsiltä, kun hänenkin pärstänsä näkyy kuvassa. Lopputulos on melko ... pelottava.


Paidan loppuosasta, eli miehustasta ja selkämyksestä, syntyi muutamassa minuutissa koristetyyny. Jätin yläreunaan paidan kaula-aukon muotoa muistuttamaan tyynyn entisestä elämästä. Tätä vain ei raaskisi jättää sohvalle koirien tuhottavaksi :D


Nyt ei meinaa ajatus kulkea yhtään. Tönkköjen kirjoitusten vääntämiseen meni puoli tuntia ja kellokin näyttää sen verran, että pitäisi olla jo pitkälti unten mailla. Pikkasen nakertaa mieltä se, että vein Jussin juuri viikon lomien jälkeen kahdeksi viikoksi armeijaan. Jotenkin nuo pitkät lomat ja kiinniolot eivät vain millään sovi peräkkäin.. Onneksi Jussi kuitenkin lohdutteli, ettei hänellä ole enää yhtäkään henkilökohtaista vapaapäivää käyttämättä, eli yli kahden päivän vapaita ei ole enää tiedossa.. Ja jäljellä oleva yksi kiinniolo muuttuikin kahdeksi kiinnioloksi. Ei auta muu kuin tsempata: 52 aamua, eli ei paljoa paskaakaan, kuten eräs sanoisi ;)

6 kommenttia:

  1. Ihana villapaita! Harmittaa kun en kerinnyt käymään kontissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta Kontista harvemmin löytyy itselleen mitään, ja hinnatkin ovat melko kovat. Tavallisilla kirppareilla on paaaljon kivempi käydä ;)

      Poista
  2. hihhih ihanan maaninen katse Vilalla :D

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana paita Ratitalle! Vanhat villapaidat ovat mainiota kierrätysmateriaalia, erityisesti täysvillaiset! Valitsemasi paidan kuosi on todella hyvännäköinen. Oletkos ajatellut, että kauluriin voisit ommella korville omat huput ja laittaa niihin sisään jotain tuulta pitävää. Jos meno tuntuisi mukavammalle, kun korvat eivät ole lytyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestä tuo neuleen kuvio oli aivan ihana!
      Enpä ollut tullut ajatelleeksi.. Huppu voisi olla kyllä kätevä, mutta kokemuksesta olen huomannut, ettei Vilan päässä pysy minkään valtakunnan huput :/ Onneksi kunnon pakkasia varten meiltä löytyy Vilan päähän mittatilauksena tehty neulehiippalakki, jossa korvat ei litisty :D

      Poista