perjantai 18. tammikuuta 2013

Käteen tarttui tuulipuku

Koulukaverilta tuli aamulla viestiä, että hänen autonsa on hyytynyt ja minun pitää tulla hakemaan tai hän ei pääse kouluun. Meillä oli tänään koulussa kuntosalitunti enkä kyllä olisi siitä yksin selvinnyt, eli pakon edessä lähdin kauhealla kiireellä noukkimaan hädässä olevaa kamua toiselta puolelta kaupunkia. Ja loogisestihan, koska olin hänet tuonut kouluun, jouduin myös viemään takasin kotiin. Eipä se muuten olisi niin haitannut, mutta minulla loppui koulu 11.30 ja hänellä 12.30, elikkä sain odotella tunnin koululla täysin tyhjän panttina. Siinä sitten, kun olin vihdoin vapaa ja kerran valmiiksi autolla liikkeellä, pistäydyin Kirppis Satakunnassa (paha virhe!).

Löysinpä siinä sitten itselleni uuden tuulipuvun hintaan 4,8€. Vanhat tuulipukuhousuni ovat useamman vuoden vanhat, elikkäs nykyään ne meinaavat revetä joka liikkeessä (ei, en toki ole levinnyt viime aikoina..). Lisäksi niissä on reikä polven kohdalla, kun kaaduin lukion ekalla suunnistuksessa :D. Uudet housut ovat ehjät ja kaikinpuolin sopivat.


"Valitettavasti" housujen mukana tuli myös todella nätti takki, joka kokonsa puolesta oli todella sopiva. Puku on siis Umbron ja hyvässä kunnossa, kun kerkesin jo korjaamaan rikkinäisen taskuvetoketjunkin. En ymmärrä miten puku näyttää kuvassa mustalta, kun se todellisuudessa on harmaa..


Löysin myös siistikuntoisen ohuehkon fleecejakun, jossa oli niin herkulliset värit, etten malttanut olla ostamatta sitä. Koko on minulle liian iso, mutta veikkaanpa, että äiti kyllä huolii tämän ilomielin. Maksoi 5€.


Vajaan parin tunnin päästä voinkin lähteä ajelemaan kohti sotkua. Hieman kirpaisee katsella kelloa, kun alkuperäisen suunnitelman mukaanhan minun olisi pitänyt saada Jussi viikonlopuksi lomille tänään klo 15.30. Ei paljoa harmita..

1 kommentti:

  1. munki täytys joskus käväst kirppiksel ku siält ain löytyy vaik mitä :D

    VastaaPoista