sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Herra Valton uudet kuteet

Työskentelin kankaiden kanssa yli kaksi tuntia, enkä saanut aikaiseksi kuin yhden pannan! Onneksi en koko parituntista pannan kanssa tahinut, vaan reilu tunti kului tilausmantteleiden kankaiden leikkuuseen. 8 selkäkappaletta sadekankaasta, 4 vauhtiraitaa eri väreissä, 4 mahakappaletta sadekankaasta, 4 selkäosaa vuorikankaasta ja 4 mahaosaa vuorikankaasta. Johan tuossa vierähtääkin tovi!
Kankaiden leikkaamiseen verrattuna pannan tekeminen oli huomattavasti kivempaa. Varsinkin, kun väritoiveita ei ollut, eli sain oman mieleni mukaan suunnitella. Turkoosi pilkkupuuvilla on EK:sta, silitin siihen tukikankaan ja kokonaisuus kiinni nylonnauhaan. Pehmusteena on ruskea fleece. Hieman jännitin, kuinka onnistun tekemään juurikin 45cm kokoisen pannan, kun en ole ennen puolikuristavia tehnyt mittojen mukaan, mutta koko osui kyllä tasan eikä melkein. Panta on juuri sopiva Valtolle :)


Pannassa kiinni VALTO-nimilaatta (,joka kylläkin kolisee niin vietävästi tuon metalliketjun kanssa, että alkaa pannu kiehumaan, kun koira kulkee lähistöllä :D)


Viikonlopun aikana on pari vanhaa paitaa kohdannut loppulisen tuomionsa. Kävin taas kerran hieman penkomassa Noormarkun ihmevarastoa ja löysin pari vanhaa trikoopaitaa, jotka (luvan kanssa!) päätyivät trikookuteeksi. Kuteesta sitten syntyi koiranleluja, jotka luultavasti matkaavat koirahoitolalle myyntiin. Olen tässä viime aikoina kehitellyt ekologisia kierrätykseen ja vanhan uudelleenkäyttöön perustuvia koiranleluja, joista pieni erä matkaa mantteleiden ja kaulapantojen seurassa Yyteriin koirahoitolalle myyntiin!


Nyt voimme yhdessä kiittää Jussin kännykkää näin laadukkaista ja valoisita kuvista! 

Huomenna jälleen tiedossa koirakouluilua, jonne minäkin pääsen mukaan! Huominen lastenhoitokeikka peruuntuikin.

1 kommentti: