torstai 16. helmikuuta 2012

Penkkarit!!

Nyt on pulkassa 12 vuotta yleissivistävää koulua (itselläni 13 yhden ylimääräisen "Belgia-vuoden" takia). Tänään sinetöitiin lukio penkkareiden kautta. Ei ehtinyt edes tulla haikeaa oloa, kun koulun perinteiden mukaisesti ohjelma oli aika tiukka. Herätys 5.30! Onneksi lähdettiin potkiaisista hyvissä ajoin (, koska minun mielestä siellä oli tylsää ja örveltävien lukiokavereiden katsominen ei napannut). Mekon helman lyhentäminenhän jäi tietenkin viime tippaan ja ompelinkin sitä eilen klo 23.00..
Sofia tuli klo 6.00 tekemään kiharoita ja meikkiä.
Klo 8.00 piti olla koululla parijonoon järjestäytyneenä valmiina kulkemaan Satakunnan laulua laulavan kunniakujan läpi.
Klo 8.15 kuljetiin saliin taaskin kunniakujan läpi parijonossa.
Salissa ykköset lauloivat jonkun veisun ja rehtori höpisi haikeita.
Klo 9.00 oli abitanssien kenraalit ylä- ja ala-astelaisille.
Klo 10.00 oli varsinaiset abitanssit. Tanssittiin yhteensä 5 tanssia ja välissä oli puheita ja abikroniikan laulaminen (hyväntahtoinen pilkkalaulu opettajista). Tanssit meni hyvin, olihan ne kuitenkin samoja kuin viime vuonna vanhojentansseissa.




Lopuksi tuli pari valssia. Tanssein molemmat Jussin isän kanssa, kun Jussi tanssitti äitinsä ja Minkan.


Tanssien jälkeen pakolliset ryhmä-, pari-, yksin-, kaksin-, kolminkuvat yms.
Pikkuiset isosiskot.


Jussin porukat.


Sofia, hovikampaaja ja -meikkaajani :)


Meikit ja kiharat ovat jälleen kerran Sofian käsialaa. Kiitos kovasti! Sofia laittoi luomiin valkoisen luomivärin lisäksi myös mekon väristä, sekä ripsiin tekoripset. Hiukset olivat vain kiharalla aamun ajanpuutteen vuoksi, mutta mielestäni näyttivät kivoilta vaikkei olleetkaan tötteröllä tai nutturalla tai sykkyrällä :)
Sofia värjäsi hiukseni edellispäivänä. Nyt päässä on punertava ehkä aavistuksen lilaan taittava fleda. Minulla on (ainakin kuvissa!) ihan älyttömän kalpea iho, eli punertavat hiukset kuulemma sopivat.. En sitten tiedä :D
Tässä kuvassa olen jo pariin kertaan tanssinut ja odottanut tuskahien vallassa ohjelman etenemistä, eli tämä kuva on kaikkea muuta kuin hehkeä!


Tanssien jälkeen käytiin kahvittelemassa opettajien kanssa ja kuunneltiin pari laulua ja puhetta. Sillä aikaa koulumme marsupilamit, eli ne, jotka eivät suostuneet pukeutumaan koulun perinteiden mukaisesti juhla-asuihin eivätkä myöskään osallistuneet mihinkään ohjelmaan, vaan pukeutuivat (kamaliksi) marsupilameiksi, riehuivat ja örvelsivät koulun käytävillä. Onneksi itselläni on järkeä päässä, eikä tullut pieneen mieleenkään ryhtyä pelleilemään keltainen fleece-haalari päälläni!
Penkkariajeluihin koulumme oppilaat jakautuivat kahteen: Juhlakansa ja marsupilamit. Oltiin eri rekoissa, tietenkin! Ristiriidasta kertoivat myös rekkojen lakanoissa olevat tekstit: juhlakansalla "Kiusattiin marsuja. Vitsi vitsi. Hakattiin ne." ja marsupilameilla "puvut lyttyyn PSYLin pyttyyn."´


Tungettiin Jussin kanssa rekkaan ekana ja saatiin hyvä kulmapaikka. Onneksi en näytä tervehtiväni Hitleriä yllä olevassa kuvassa, kiesus!!


Ei tullut kylmä, onneksi! Karkkia lensi 2kg.

Tässä Jussin isän kuvaama video abitanssien tangosta. Ollaan Jussin kanssa kulmapari puolapuiden ja lavan kulmassa.

6 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia o ! Letti on hyvä värine ja kaunis olet ;) ! meikäläise osalt nää ois voinu kyl jäädä täältä.. : D

    VastaaPoista
  2. Oih, kaunis puku <3 Hiuksesi ja meikkisi on myös todella ihanasti :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja komeita olette! Aika jännä tapa teillä (siis teidän koulussa) pitää abitanssit. Eikös penkkareihin yleensä pukeuduta mitä kummallisimpiin asuihin..? Meillä ainakin oli joku ihme gangsteriteema.. Mut oikeestaan aika kiva, että saa vielä laittautua nätiksi ja tanssia ennen poislähtöäkin, eikä vain silloin kun on vanhojen tanssit. Onkohan monessakin lukiossa (nykyään) tapana pitää myös abitanssit..? -ina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä herrasmiehikis ja vallasnaisiksi pukeutuminen on ollut koulumme perinne jo ties kuinka kauan. Aina välillä tulee niitä "tahdomme olla erilaisia"-ihmisiä, jotka ottavat oman teemansa (tänä vuonna ne marsut..). Onneksi perinne kuitenkin kestää :)
      Koulussamme ei yleensä tanssita vanhoja lainkaan, viime vuosi oli poikkeus. Yleensä on siis pelkät abitanssit :)

      Poista
  4. Voiko tapa liittyä jotenkin siihen että toi teiän laitos taitaa perinteisesti olla "Porin parhaimmiston" laitos? Mietin vaan? :D En mää silti tiä.

    Kivoja kuvia, vaikkakin hiukan tollasia einiin tarkkoja niinku.

    Huvahuva.

    - Mankeli

    VastaaPoista
  5. Mankeli: Epäilisin samaa, mutten kehtaa ääneen sanoa, että oma koulu olisi muka paras (vaikka tottahan se on ;). Silloin, kun itse pyrin lukioon PSYLin keskiarvoraja oli 8,5, mikä on aika kova verrattuna esim. nakkilaan :DD
    Kuvat on just hyviä! Oikeastaan yllätyin, että oli onnistuneitakin otoksia, kun sillä pitkällä putkella jouduit kuvaa :/

    VastaaPoista