maanantai 6. elokuuta 2012

Kiitoskortit

Siitä on nyt jo reilu pari kuukautta, kun juhlittiin minun yo-juhliani. En siltikään ollut vielä viime viikolla saanut aikaiseksi kiitoskorttien tilaamista! Minun piti tilata kiitoskorttini valokuvaamosta, jossa kävin yo-kuvattavana, mutta kovin "kiireinen" arki näköjään esti sen. Välillä kortit unohtuivat kokonaan ja välillä en vain saanut itsestäni irti sen yhden sähköpostin laittamista, että 15kpl kiitoskortteja kuvasta 13. Välillä olen ihan loputtoman aikaansaamaton, mutta päättäessäni, että nyt tulee jotain valmista niin silloin myös tulee!


Siinä on minun kiitoskorttini, jonka toteuttamiseen meni pari tuntia. Ensin etsin Picasan "yo-juhlat"-kansiosta edes hieman edustavan kuvan itsestäni. Paras otos oli minun ja Sofian yhteiskuva parvekkeelta. Tausta oli juuri sopivan yksivärinen ja ilmekin on ihan siedettävä. Ainoa vain, että käsivarteni edessä on Sofian blondeja kikkuroita. Ne eivät onneksi kauaa häirinneet, kun otin käyttööni todella loistavat muokkaajan taitoni ja poistin kikkurat GIMPin avulla. Jouduin siis kasaamaan toisen käsivarteni kokonaan uusiksi, mutta sitä ei kyllä huomaa jos ei satu tietämään. Samassa sitten poistin itseltäni tummat silmänaluset ja korostin valkoisen lakin ääriviivaa, ettei se sulaudu valkoiseen taustaan. Vähän kontrastia ja kirkkautta ja siinä se on, vihdoinkin kiitoskortti postitettavaksi! Plussanahan tässä tuli se, että 15kpl näitä kortteja maksoivat taustakartonkeineen 6,5€, valokuvaajan kiitoskortit olisivat pulittaneet n. 65€. Vain 10 kertaa edullisempia..

Alkuperäinen kuva rajattuna:


Tunti GIMPissä sai muutaman ihmeen aikaan:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti