maanantai 27. elokuuta 2012

Paluu koulunpenkille..

Puolen vuoden "kesäloman" jälkeen tuntui aika shokeeraavalta istahtaa takaisin koulunpenkille! Olen jo pari kuukautta odottanut, että koulu vihdoin alkaisi, jottei minun enää tarvitsisi tehdä siivoushommia. Nyt kun kurkkaan tulevaa lukujärjestystäni, se siivoilu tuntuu oikeastaan aika leppoisalta. Viimeiset puoli vuotta lukiossa minulla oli mukavia 12-14 tai 10-12 päiviä. En enää muistanutkaan miltä tuntuu, kun lukujärjestys on täynnä joka päivä vähintään 8.30-16. Esimerkiksi huomenna näyttäisi olevan tunteja 8.30-18. Taitaa siis mennä hetki ennen kuin totun jälleen opiskelijana olemiseen...
Ja vaikka minä tottuisinkin niin voi Vila ja Ratita, mitä teillä on edessä! Onneksi huomiseksi saatiin järkättyä niin, että käyn viemässä koirat lounastauolla hoitoon, ettei tule ihan niin kauhean pitkää yksinoloa näin ensialkuun. Pikkuhiljaa pitänee siis ruveta tottumaan tyttöjä olemaan pidempiäkin aikoja yksinään. Tänään olin n. 4 tuntia poissa ja sillä aikaa Vila oli leikkinyt ninjaa ja hypännyt sohvan käsinojan kautta yli koiraportin ja pissanut eteiseen... Onneksi apu on kuitenkin aina lähellä. Sain juuri sovittua parin viikon päähän koirille hoitopaikan, kun koulupäivä on lukujärjestyksen mukaan vaatimaton 8.30-19.30..

En nyt meinaa millään päästä tästä yli: joudun tosiaankin jälleen opiskelemaan. Onneksi meidän ryhmässä on todella mukavan oloisia tyyppejä ja vertaistuutorimme ovat ihan huippuja. Myöskin tutor-opettajamme vaikuttaa mukavalta. Osui siis onni kohdalle, paitsi tietotekniikan pienryhmien kanssa: joudun olemaan aina perjantaisin klo 16 asti koulussa. Jussille tulee aika pitkäksi venailessaan minua hakemaan häntä armeijasta :D

5 kommenttia:

  1. Hui hemmetti, tsemppiä ;o

    Jos oot koirien kanssa ihan hukassa, niin meet eläinlääkäriin ja selität tilanteen. Niiltä vois saada lääkettä eroahdistuskoulutuksen 'tueksi'.

    Plus on toki Thundershirt (meillä ei toiminu höhö), D.A.P pannat, feromonisuihkeet, serene-um... (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan toistaiseksi koitettu pärjäillä ilman eläinlääkärin apua. Tuo DAP oli kokeilussa, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Onneksi nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että saan lähteä aamulla pois kotoa ilman että Vila hermostuu. Ongelma on vain siinä, etten saa toista kertaa enää poistua eli tulee melko tylsä elämä istuskellessa kotona kaikki illat :D

      Poista
    2. No höh :(

      On muutes semmonen ohjelma ku Digital Dogsitter, ihan netistä ladattavissa. Sen voi laittaa äänittämään päiviksi, ja myös äänittää omaa ääntäsi, jota tietokone toistaa aina kun koira(t) haukkuu tai pitää meteliä :----)

      Poista
  2. Moi:)
    Kuulostaapa järkyttävältä, koitahan pärjätä! :O
    Mitä alaa opiskelet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :)
      Aloitin sairaanhoitajaopinnot, eli mikäs se virallisesti nyt sitten onkaan.... hoitoala? Tai joku :D

      Poista