tiistai 7. elokuuta 2012

Seeprakirput

Ei liene yllätys, että kävin taas kirpparilla vähän kiertelemässä. Tällä kertaa saalis jäi suhteelisen pieneksi ihan vain siitä syystä, että aika loppui kesken ja meidät melkein häädettiin poistumaan (mieluiten kassojen kautta). Tunti ei siis riitä millään kirppis Satakunnan kiertämiseen, mestahan on ihan valtava! Lähes paniikinomaisessa tilassa nappasin mukaani kivan seepratopin hintaan 3€. Kiireessä aivot eivät ihan kerenneet hälyyttämään, että koko 34 on, edelleenkin, turhan pieni minulle. Toppi on siis muuten kiva, mutta ilman vyötä se ei oikein istu. Lisäksi taidan hieman lyhentää olkaimia, kun on tuo kaula-aukko turhan suuri. Tämä on muuten juuri sellainen omituisen mittainen vaate: liian lyhyt mekoksi, mutta ylipitkä topiksi.. Ehkä legginsien tai pillifarkkujen kanssa siis?


Edellisessä kuvassa olevan paljettivyön (3€) lisäksi ostin myös seepravyön (2€). Viskasin nämä molemmat kärryihin (jep, otettiin kärryt.....) sillä ajatuksella, että valitsen niistä jomman kumman. Lopulta jouduin ottamaan molemmat, kun kello oli jo 17.55 ja kirppari olisi sulkenut viiden minuutin päästä ja päätöksen tekemiseen minulta olisi kuitenkin kulunut vähintään vartti.. Hyvä vain, nämä ovat juuri sopivan napakoita ja viimeksi eilen mietin, että olisi jälleen aika päivittää tissivyöosastoaan.


Viikon päästä me kökitäänkin Sofian kanssa Budapestin lentokentällä ja ihmetellään, millä tavalla me päästään hotellille sieltä. Tai toivottavasti tähän aikaan istuttaisiin jo taksissa matkalla sinne hotellille, mutta turha se on liikoja odotella, kun kaksi kanaa lähtee vähän reissuun ;)
Toiveikkaana odotan josko Jussi laittaisi viestiä.. Ovat torstaihin saakka metsäleirillä vähän telttailemassa, joten soittoa on aaaivan turha edes toivoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti