keskiviikko 29. elokuuta 2012

Stockel-nostalgiaa

Nyt tulee niin pitkällä viiveellä tämä postaus, että ihan hävettää. Ajattelin nimittäin vielä palata Belgian reissuumme, jonka teimme tuossa ihan hetki sitten. Ennen juhannusta.
Meidän hotellihan oli Brysselin keskustassa, mutta halusin välttämättä käydä katsomassa entisiä kotikulmiani ja kenties hieman näyttää Jussille, missä olen asunut yli puolet elämästäni. Keskustasta ei mene kuin puolisen tuntia metrolla Stockeliin. Tuskin Jussia kauheasti kiinnosti minun lapsuudenmaisemat, mutta onneksi hän veti kiinostuneen roolia oikein loistavasti ja sain selittää kaikkea mahdollista, mitä vain mestasta muistin. Asuttiin siis näillä seuduilla vuodesta -94 vuoteen -04 (pari viimeistä vuotta hieman eri paikassa, mutta silti samoilla seuduilla). Hämmästyttävän moni asia oli kuten ennen! Ensimmäisenähän vastaan tuli Stockelin metropäätepysäkki, jonka ulkoasusta on vastannut itse Herge! Olihan tuohon tullut hieman modernimmat metrolipunleimauslaitteet ja joku uusi kahvila, mutta sama passikuvakioski vuosien takaa vielä löytyi omalta paikaltaan.


Vanhalla koulullani sattui olemaan juuri välitunti menossa, enkä bongannut pihalta ketään tuttua opettajaa, jota olisi voinut mennä morjestamaan. En sitten viitsinyt ruveta kuvailemaankaan, kun epäilyttäväähän se saattaisi olla :D Kuvassa siis liikenneympyrä koulun vierestä.


Tämän kadun nimen kyllä tiedän, mutten kuollaksenikaan muista... Vander Elst kenties? Jaa-a..
Jalkakäytävien reunoilla on nuo samaiset puupylväät vieläkin :D


Tätä katua on tullut pienenä kuljettua ainakin miljoona kertaa edes-takas. Kyseessä siis entinen kotikatu, avenue des bouleaux. Samaiselle kadulle on tullut myös kaatuiltua kiitettävän monta kertaa. Kerran levisin potkulautani kanssa tällä kadulla niin kunnolla, että vietin kolme päivää sairaalassa. Ja onhan niissä lyhtypylväissäkin tullut kiipeiltyä muutamaan otteeseen..


Kävin harrastamassa epäilyttäviä toimia ja kuvaamassa entisen kotitalon. Eipä varmaan asukkaat yhtään ihmetelleet, hups.


Ihanat vaahterapuut kastanjat (minua hieman oikaistiin, enkä siis tunnista edes vaahteraa... Kyseessä on siis kastanjapuu, ei vaahtera :S)! Kun muutettiin Suomeen ja menin 5. luokalle, en tunnistanut mitään muuta puuta kuin vaahteran. Mistään koivuista, kuusista ja männyistä mitään tiennyt silloin! (edit: Ja tämän lisäksi tuo katu, jolla asuin on suomeksi Koivukatu! Voi elämä, en tiennyt...)


The kreikkalainen ravintola, joka harmi vain oli suljettu juuri silloin, kun me kuljettiin ohi!


Käytiin Stockel Square-liikekeskuksen kahvilassa lounaalla. Montakohan kokista olen mahtanut tuossa mestassa juoda? Tällä kertaa kylläkin päädyttiin kirsikkaoluuseen ;P


Poikettiin myöskin Woluwe Shopping-kauppakeskuksessa ja uskalsin mennä tuohon kahvilaan, jossa käytiin aikoinaan varsin usein. Hieman pelotti, muistavatkohan ne vielä, että minä olin juurikin se pikkutyttö, joka kaatoi viiden minuutin sisään kaksi kertaa kokislasinsa lattialle. Eipä hymyilyttänyt enää toisella kertaa edes tarjoilijaa, hups. Nyt onnistuin pitämään lasini pystyssä ja taas oli kokis vaihtunut kirsikkaoluuseen :D


Oli kyllä hieno päästä kiertelemään vanhoja mestoja ja toivottavasti Jussillekkin jäi jotain käteen tuosta kierroksesta. En tähän hätään muista mitään muita "mielipiteitä" Jussin suusta kuin "täällähän saa ajaa ihan sairaan lujaa, ihme ettet ole jäänyt lapsena auton alle". No, silleekin on meinannut käydä - useasti.

ps. Lisäsin blogin oikeeseen laitaan inttileski-TJ-laskurin ;)

1 kommentti:

  1. Hehheh, olipa kiva lukea ja kattella kuvia kotimaisemista :D Brysseli on huippu paikka(:

    VastaaPoista