1. (ylävasen): Lähdössä kentälle isin luota. Voi sitä jännityksen määrää!
2. (yläoikea): Ensimmäinen kohtaaminen kentällä. Vila oli kyllä todella arka, mutta luottamus tuntui syntyvän jo ensimmäisten minuuttien aikana.
3. (alavasen): Ensimmäinen "perhepotretti" lentokentän parkkihallissa. Vila istui nätisti sylissä ja katseli ihmeissään, mihin on oikein joutunut.
4. (alaoikea): Räihnäinen ja ihmeissään oleva Vila isin luona. Heti ensimmäisenä yönä Vila hakeutui Jussin viereen nukkumaan. Se oli melko söpöä :')
1. Vila viihtyi heti alusta alkaen hyvin sylissä (ja siinä kohtaa tehtiinkin virhe, kun syliteltiin sitä liikaa, mikä hetken päästä muuttui valtaisaksi eroahditukseksi..)
2. Ensimmäinen ulkoilu lumisessa Suomessa. Hetken aikaa kesti Vilan tottua lumeen.
3. Ensimmäiset päivät kotona Vila nukkui todella paljon. Väsynyt ressukka..
4. Leikkiminen oli alusta asti selvää (Ratitallahan meni n. puoli vuotta hiffata leikkiminen..). Kuvasta huomaa, että Vilan korvat olivat alkuaikoina melko lörpöt :D
1. Noormarkussa sai ulkoilla vapaana ja tutustua ihan rauhassa tuohon ihmeelliseen uuteen juttuun: lumeen.
2. Vila ensimmäinen sopivan kokoinen fleecehaalari :)
3. Luut olivat kova juttu, kuten kuvasta huomaakin!
4. Vila oli/on vieläkin varsinainen sylivavva!
1. Joitain mangustimaisiakin piirteitä oli selkeästi havaittavissa!
2. Ensimmäinen vierailu Yyterin koirarannalla äitienpäivänä. Leikkikaverina oli Elvis ja vauhtia piisasi!
3. Vilalle muodostui omituinen tapa hieroa tassuillaan naamaansa aina päiväunilta herättyään. Nykyäänkin tekee tuota aina välillä jos saa rauhassa heräillä uniltaan.
4. Lähipiirin koiruudet ovat hyvää pataa keskenään. Kuvassa siis minun Jussini, Minkan Rhea, äitin Elvis ja meiän VilaVilpertti.
Vila oli alusta alkaen niin olennainen osa meidän pientä perhettä, että näin luonnolliseksi ottaa koiruuden mukaan myös YO-kuviimme :)
1. Sitten hommattiinkin Vilalle pikkusisko ja alkuun jännitti kovasti, miten koiruuksien yhteiselo mahtaa sujua. Ihan turhaan jännitettiin! Kuvakin jo kertoo, että nuo olivat kuin paita ja peppu heti ensimmäisistä päivistä lähtien.
2. Kaksi erottamatonta matomatalaa<3
3. Minulla on kyllä aivan ihana (ja uninen) perhe!
4. Batman ja Robin.. Ratitan ensimmäinen koirarantareissu.
Vila on muuttunut täysin eri koiraksi vuoden aikana. Ulkonäöllisestikin jo muutos on huomattava: turkki on muuttunut tummemmaksi ja kiiltäväksi, muutamat arvet ovat kadonneet ja korvien repaleiset osat eivät ole enää yhtään niin ärtyneet kuin ennen.
Kuitenkin tässä koirassa on eniten muuttunut luonne! Rohkeutta on kertynyt aivan valtavasti: vuosi sitten Vila kulki häntä koipien välissä seiniä pitkin ja säikähti jokaista ympärillä tapahtuvaa liikettä. Nykyään neiti kulkee häntä korkealla, korvat pystyssä ja kehtaa jopa räksyttää kaikelle vastaan tulevalle, oli se sitten koira, mummo, polkupyörä tai rusakko. Edelleenkin arkuutta on kuitenkin havaittavissa vieraiden ihmisten ja suurten koirien kohtaamisessa.
Käytöstavatkin ovat muuttuneet, mutten kyllä tiedä mihin suuntaan :D Sisäsiisteys on periaatteessa opittu: Vila kyllä tietää, että ulos tehdään asiat, vaikka usein sisältäkin löytyy lätäköitä. Eroahdistus helpotti huomattavasti Ratitan tulon jälkeen: nykyään uskallan hyvillä mielin käydä koulussa ilman pelkoa siitä, että Vila ulvoisi kotona. Tässäkin on silti vielä paljon opittavaa. Huononpaan suuntaan vuoden aikana on mennyt tottelevaisuus: nykyisin Vilalta tippuu korvat päästä aina, kun koitan komentaa tai kutsua luokse. Tämän takia vapaana oleminen on rajoittunut enää vain aidatuille alueille. Myöskin asenne muita koiria kohtaan on ottanut takapakkia: ennen muut koirat olivat hieman pelottavia, mutta niiden ohitse saattoi kulkea hiljaa. Nykyään kaikille nelijalkaisille pitää esittää sen päiväinen oopperaesitys, että omistaja toivoisi vajoavansa maan alle häpeästä..
Vaikka Vila on joskus (melko usein..) äärimmäisen rasittava ja hankala, en siltikään kadu sen ottamista hetkeäkään. Tuo koiruus on muuttanut meidän elämämme ihan täysin ja ehkä voisi jopa myöntää, että se on lähentänyt minua ja Jussia huomattavasti. Onneksi tiedän, että Vilan oikkuilu helpottaa 300% sitten, kun Jussi kotiutuu. Jaksan siis kyllä vielä odottaa sen 43 aamua.
PS. Nyt olisi varmaan paikallaan sanoa aivan järkyttävän valtavan suuri kiitos kaikille, jotka ovat meitä Vilan kanssa auttaneet! Triljoonasti kiitos siis Jussin porukoille, äitille ja Vesalle, Sofialle ja Minkalle. Kiitos kiitos kiitos teille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti