tiistai 5. helmikuuta 2013

Gourmet-ateria, naminami...

Pakko se varmaan on myöntää ihan näin julkisestikin: olen maailman surkein ja avuttomin valmistamaan ruokaa! Melkein hävettää myöntää, että olen viimeiset puoli vuotta elänyt pelkillä valmisruoilla (eli jääkaapista mikroon ja siitä kitaan) tai sitten olen käynyt kärkkymässä äitin jääkaapilla. Koulussahan tulee useampana päivänä viikossa syötyä lounas, mutta se on niin mautonta ja yleensä ällöttävää ruokaa, ettei sitä varmaan edes lasketa ravinnoksi.. En muuten valittaisi koulun ruuasta, mutta kun satun maksamaan siitä. Lukiossa saatoin syödä sontaa ilmaiseksi täysin mukisematta, mutta nyt en kyllä tahtoisi maksaa siitä samasta mömmöstä!

Eilen saavutin kyllä säälittävyyden huipun, kun turvauduin Jussin intistä tuomaan pasta-bolognese-purkkiin. Ohjeessa luki, että syö sellaisenaan tai lämmitä, eli juurikin sopivan haastava kokkaus meikäläisen käsiin. Ihan en kehdannut syödä suoraan purkista, joten siirsin mössön lautaselle ja lämmitin mikrossa. Siinä kohtaa oli kylläkin jo nälkä hälvennyt: pelkästään koostumuksen katsominen ja hajun osuminen nenään... Eipä enää tehnytkään mieli syödä :D


Tehtiin kaverin kanssa taas pieni tilaus sairashuone.fi-sivustolle. Itse tilasin keltaisen ruiskumustekynän, pinkin ruiskuyliviivaustussin ja todella mainion magneetin. Magneetti maksoi 5€ ja yllätyin, kun sain sen käsiini: se on lähes postikortin kokoinen! Tuo teksti on vain niiiiin osuva, paitsi että minun piti tilata "olen hoitajaopiskelija"-versio, mutta kaveri klikkasi vahingossa tuon "olen hoitaja"-yksilön ostoskoriin. Samapa tuo, idea on sama. Ja tuo kuvastaa meikäläisen tämänhetkistä tietotaitoa melko hyvin!


PS. Ainiin! Pakko se on tulla heti kirjoittelemaan, ettei vain pääse taas unohtumaan. Jokainen aiempia postauksiani lueskellut varmaan tietää, että meidän Vila on kova tyttö pissailemaan sisälle. Moni on kommenteissa suositellut eläinlääkärillä käyntiä, mutta itse olen ollut melko varma, että ongelma on Vilan korvien välissä eikä suinkaan ole kyse esim. virtsatietulehduksesta tai pidätyskyvyttömyydestä. Opiskelijan budjetilla ei viitsisi rampata lekurilla turhaan (tuoreessa muistissa Vilan ihottuma, jonka näyttäminen eläinlääkärillä maksoi reilut 50€ eikä kyseessä ollut mitään vakavaa).

Pieni epäilys mm. sokeritaudista tai tulehduksesta jäi kuitenkin mieleeni kummittelemaan ja koulun laboraatiotunnilta sain nyysittyä kätevän tavan varmistaa, onko Vilalla oikeasti jokin vika. Nappasin mukaani pari virtsaliuskaa ja kuvan purkin kyljessä olevasta värikartasta. Otin Vilalta pissanäytteen heti aamun ensimmäisestä lorotuksesta (Vila-parka hämääntyi ihan totaalisesti, kun lykkäsin muovipurkin sen kinttujen väliin juuri sopivalla hetkellä :D) ja tein testin. Kaikki arvot olivat normaalit. Lähinnä katsoin virtsassa esiintyviä sokereita ja leukosyyttejä, ja niistä oli molemmista 0-arvot. Hetken piti miettiä, onko ihmisille tarkoitettu testi kuinka luotettava, mutta ymmärtääkseni juurikin noiden sokerien ja leukkareiden kohdalla normaaliarvo on se, ettei niitä esiinny lainkaan. Uskoisin siis, että pieni testini edes jossain määrin todistaa epäilyni oikeiksi: Vila on vain lanttulääkärin tarpeessa.

2 kommenttia:

  1. Byhyyyiii tuotako minunkin poikaystäväni joutuu syömään intissä? Nyt käy toista sääliksi kun vielä leirillä rämyää.
    Täytyy hankkiä hänelle lempiruokaansa ensi viikonlopuksi ihan vain tämän takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan mahtava kommentti! :D Jussi halusi vielä tarkentaa, että tuo sissimuonapurkki on armeijassa sitä gourmeta verrattuna joihinkin leirillä syötyihin litkuihin :P

      Poista