maanantai 4. helmikuuta 2013

KirpKirp!

Kalenterissani lukee tämän viikonlopun kohdalla "lue tenttiin", ja oonhan mä lukenukki! Puoli tuntia.. Puolustaudun sillä, että tentti on aiheesta, joka ei kiinnosta minua grammankaan vertaa (jotain sosiaalipoliittisia strategioita ynnä muuta absurdia). Ja lisäksi tenttiin saa ottaa A4-kokoisen lunttilapun, eli lukeminen tässä tapauksessa tarkoittaa lunttilapun väsäämistä.. En ole ennen moista tehnyt, joten en osaa ja siitäpä johtuu, ettei kiinnosta.

Lunttilapun väsäämisen sijaan olen ommellut, käynyt kirpparilla ja dataillut koko viikonlopun. Ja tuo kuulostaa minun korvaani paaaljon kivemmalta ;)
Kirpparilta lähti mukaan taas jotain pientä. Käytiin kiertämässä Superkirppis pitkästä aikaa Minkan kanssa ja minulla ainakin oli niin mukavaa! Varoitan jo tässä vaiheessa: koska olen yksinäinen inttileskirotta, jouduin taas säätämään itselaukaisimen kanssa ja kuvasaldo on juurikin sen mukainen..
Ostin Outfitters Nationin paljettimekon kahdella eurolla. En olisi muuten tuota ostanut, mutta ihan vain se, että joku myy noin hyväkuntoista paljettimekkoa tuohon hintaan ja meikäläinen lankesi. Päällä tuo on vähän "säkki", eikä vyökään oikein korjannut asiaa. Ja lisäksi paljetit raapivat käsivarret irti.. Tämä on taas näitä "hieno henkarilla"-vaatteita :D


Löydettiin aivan ihana koju, joka möi kortteja ja lahjapaperia. Lahjapaperirullalla oli hintaa vain 1,5€/kpl, jotenka nappasin mukaani Bambia ja Muumia.


Löysin myös aivan ihania kortteja ja tarroja samaisesta kojusta. Tarrapaketit olivat 0,6€/kpl ja kortit väliltä 0,3-1,5€. Halpaa kuin... mikä tänä päivänä enää edes on halpaa? Makaroni?


Kirpparireissun jälkeen kannoin löytöjeni lisäksi kotiovesta sisään pari Minkalta saamaani toppia. Toinen on itseni joskus aikoja sitten ostama ja Minkalle lahjoittama röyhelötoppi. Nyt sain tämän ihanaisen yksilön takaisin! Kuvassa minulla on kyllä topin kanssa shortsit, mutta ne eivät tietenkään näy..


Ja koska itselaukaisimella pimeässä nurkassa otettu kuva on niin loistava kertomaan, millainen toppi oikeasti on, tässä vähän lähikuvaa:


Lisäksi sain Seppälän timanttitopin, jonka kuvaaminen osoittautui haasteeksi..


Kaiken ilmaisen/puoli-ilmaisen vastapainoksi menin törsäämään Icepeakin huppariin. Ei tämäkään maksanut kuin 25€ (norm. 50€) HalpaHallissa. Aluksi minun piti vain sovittaa tätä, mutta sitten tapahtui jotain mystistä ja hetken päästä olinkin jo huppari kainalossa kassajonossa.. En kyennyt olla ostamatta näin täydellisen väristä, kokosta ja ylipehmoista hupparia, kun hintakaan ei ollut mikään ihan mahdoton.


5 kommenttia:

  1. voit toki lainata mulle jos tuntuu et raapii liikaa ;))

    VastaaPoista
  2. Aa olen kateellinen! ;___; Ihana tuo Bambi-paperi ja nuo muumitarrat! <3

    VastaaPoista