tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pikkulaukku laivalle

Olisin halunnut laivalle jonkun kivan pikkulaukun mustan mekkoni seuraksi. Minun laukkuvalikoimani on melko kehno, eikä sieltä tuntunut löytyvän mieleistä vaihtoehtoa. Metsästin koko viikonlopun laukkua kirppareilta, kaupungilta ja cittarista, mutta mitään tarpeisiini sopivaa sekä budjettiini mahtuvaa ei löytynyt. Päätinpä sitten tehdä laukkuni ihan ite!


Ompelin tuon kaksinkertaisesta keinonahasta, jotta se olisi tarpeeksi tukevan tuntuinen kädessä. Jouduin laittamaan valkoisen vetoketjun, kun muutakaan väriä ei löytynyt.. Ehkä tuo nyt saa kelvata :D


Koristeeksi hyötykäytin vanhaa kaulakoruani, jota en ole käyttänyt varmaan koskaan. Tuo tuntuu käytössä samalta kuin ripustaisi joulukuusen koristeita kaulaan, eli olen ihan suosiolla jättänyt tuon mädäntymään kaapin pohjalle. Nyt se sai uuden elämän! Ompelin korun käsin kiinni laukkuun niin, että sen saa tarvittaessa irti jos joskus hullaannun ja tahdonkin käyttää tuota joulukoristeena.

Lisäsin vielä ruman aitonahkaisen rannehihnan sivusaumaan.. Tuo on olemassa ihan vain sen takia, ettei laukku pyörisi lattialla ihan kokoaikaa (pysyy paremmin matkassa mukana, kun on rannehihna varmistamassa :D).


Ihan kivahan tuosta tuli, mutta mutta... En tiedä tykkäänkö sittenkään.. Taidan silti päätyä yo-juhliini hankittuun turkoosiin pikkulaukkuun.

Muutamia viikonlopun hankintoja:
Kirpparilta pari vyötä. Keltainen oli 0,2€ ja beige 0,5€. Nuo ovat kyllä molemmat liian pitkiä minulla, mutta elän toivossa, että voin tehdä niihin lisäreikiä äitin taikavyönreiittimellä.


HalpaHallista pari valokuva-albumia. Minä kuulun niihin ihmisiin, joiden on pakko säilöä valokuvat paperiversioina albumeihin. Tietekoneelta niitä ei tule koskaan katseltua, mutta albumia on niin helppo selata ja muistella vanhoja. Edellisen kuvankehityskerran jälkeen minun viimeinenkin albumini täyttyi ja oli vain pakko ostaa uusia. Nämä olivat tarjouksessa 1,5€/kpl! Ja sisälle mahtuu muistaakseni 200 kuvaa per kansio.


Toinen hullunhalpa löytö HalpaHallista: seinätarra 4,95€! Jopa Jussi innostui tästä, kun oli niin edullinen. Kooltaanhan tämä on melko iso (48x68,5cm). Vielä tämä ei pääse seinään, vaan päätettiin säästää tämä mahdollista seuraavaa asuntoa varten. Teksti on varsin ytimekäs: Live well, Laugh often, Love much.


Tämän päivän ostokset sitten enteilevätkin jo huomisesta! Siis sidukkaa huomiselle automatkalle Turkuun ;) Ostin varmuuden vuoksi myös kaikennäköisiä muita juomia niin saa Jussi sitten valita mieleisensä :D


Joku saattoi kenties arvata, että tuo etummainen on se kuskin pullo, alkoholiton siideri :D Ja kuskin rooli tosiaankin napsahti minulle, kun Jussin pitää saada korkata juhlan kunniaksi ja Sofialla ei ole korttia. No, ehkäpä maltan odottaa laivalle asti. Ja maistuu varmasti buffetkin paremmalta selvinpäin :P

PS. HUOMENNA ON TJ0!!! WUHUUUU<3

4 kommenttia: