maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tj0-lahja

Edit: Anteeks ihmiset, etten tiennyt TJ0-lahjan olevan aaaaivan perushuttua. Taidan siis olla totaalisen jälkeenjäänyt inttileski ja menen nyt häpeämään epätietämystäni nurkkaan ->

Lanseerasin juuri uuden sanan: TJ0-lahja. En tiedä onko kukaan ikinä antanut, tai olisiko kenellekkään ikinä edes tullut mieleen antaa armeijasta kotiutuvalle poikaystävälleen TJ0-lahjaa, mutta minäpä voinkin sitten olla kärkijoukossa näyttämässä esimerkkiä.
Lukiohan kestää 3 vuotta, ja sen päättymistä juhlitaan oikein kunnon ylppäreillä. Ja mites rippikoulu? Kestää kokonaisuudessaan vajaat puoli vuotta ja sitäkin on konfirmaatiossa aihetta juhlia. Tästä siis päättelin, että 255 armeijassa vietettyä aamua on ehdottomasti juhlimisen ja lahjan arvoinen juttu!

Heti silloin viime kesänä, kun sain kuulla, että palvelusaikoja lyhennetään 15vrk, aloin metsästämään paitaa/tarroja, joissa lukisi "OHI ON 270" sijaan "OHI ON 255". Yli puolen vuoden etsinnät eivät ole vieläkään tuottaneet tulosta ja viimein viime yönä turhauduin ja totesin, "paskat, teen ite." Ja niinpä rupesin väsäämään Jussille omaa OHI ON-paitaa. Ehkä oudointa koko jutussa oli se, että inspis iski klo 1.30 yöllä ja sain tämän vihdoin valmiiksi siinä kolmen aikaan. Joskus inspiraatiopuuskat ne eivät vain katsele kelloa..


Käytin kontaktimuovia sabluunana ja värinä mustaa tekstiiliväriä. Tuon OHI ON-osuuden piirsin tabletin näytöstä läpi ja siksi se onkin noin siisti verrattuna numeroihin, jotka jouduin itse räpeltämään. Todellisuudessahan teksti on suorassa ja suht tasapainossa. Olen tähän melko tyytyväinen, vaikka tänään pitikin vielä hioa muutamia yksityiskohtia pienellä pensselillä :D


Ja ei, en aio pakottaa Jussia laittamaan tuota päälleen! En minä ihan niin julma ole.

Toinen ispiraatiopuuska iski autossa, kun ajelin ratsastustallille. Pistin ajatuksen tiukkaan korvan taakse, jottei se vain tipahda minun hytkyessä hevosen selässä. Onneksi kotiin päästyä se oli vielä tallella ja ryhdyin heti toteuttamaan sitä. Elikkäs tyynyliina asianmukaisella tekstillä! Numeroissa käytin taas kontaktimuovia ja kirjaimet tein leimasimilla. Melko ryppyinenhän tuo vielä on, mutta silitän sen kyllä kunhan väri kuivuu.


Tässä oli se lahja osuus ja juhlimisosuus hoituu varmaankin laivalla... Kyllä vain, TJ0-risteily se tuntuu kutsuvan myös minua. Itse en todellakaan halua ängetä Jussin mukaan sinne ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että herra saa luvan mennä risteilemään inttikavereittensa kanssa ihan yksin. Silti Jussi haluaa minut ehdottomasti mukaansa.. Taitaa olla kyse kulujen jakamisesta, kun Jussille kerran sopi vallan hyvin se, että minä otan omaa seuraa mukaani ja Jussi hilluu omassa porukassaan. Mutta hytti olisi silti yhteinen :D Kauheasti ei nappaisi olla harjoittelusta heti ensimmäisellä viikolla ke-to poissa.. Mutta mitäpä minä en Jussin eteen tekisi?
Enää 16 aamua ja saan antaa lahjani Jussille, miten maltankaan odottaa? Onneksi tässä välissä on Jussin synttärit (sunnuntaina). Pitänee varmaan esitellä hankkimani lahja täällä, kun kerran Jussi lupasi olla käymättä kurkkimassa.

Olin tänään taas hevostelemassa ja harjoiteltiin lisää ravia ilman jalustimia sekä pääty-ympyröiden tekemistä. Tein kuulemma "buenon" suorituksen, kun ravasin pääty-ympyrän ilman jalustimia. Tulee niin hyvä mieli, kun joku kehuu! Muuten oli vähän kökkö kerta, kun varpaat meinasivat irrota kylmyydestä ja sormet jäätyivät tunnottomiksi, lisäksi en saanut jalustimia millään sopivan pituisiksi ja jouduin käydä korjaamassa niitä neljään kertaan.. En silti anna yhden kerran pilata mitään ja ensi viikolla paremmalla onnella!

10 kommenttia:

  1. Kyllä toi TJo-lahja on aika perusjuttu. :D Hauska idea tämä silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tietämys perustuu aika suppeesti yhden kaverin(, jonka poikaystävä kotiutunut intistä) ja Aamukamman foorumiin. Pahoittelen kujalla olemista!

      Poista
  2. Eiköhän aika moni inttileskenä ollut oli TJ0-lahjan antanut ^_^
    Itse olin ainakin tosi intona, kun oma kihlattu oli Kajaanissa asti intissä.. Siellä ei ihan noin vaan käytykään moikkaamassa, kun välimatkaa oli paljon (5 tunnin ajomatka). Kyllähän tuli ankarasti lahjottua ja kekkerit pidettyä.

    Meillä juhlittiin jopa pikkuveljen armeijan loppumista! Teetettiin tutulla oikein kakku (http://postimage.org/image/auexlrqov/) ja isä hommas herralle rannekellon lahjaksi. Tuosta kakusta oli veli todella otettu! Joten jos sulla on joku tuttu kakkutaiteilija, niin susittelen lämpimästi moisen hommaamaan! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ollut moisesta kuullut.. Ja kyllä meidän varmaan tarvitsee kaikki juhlallisuudet perua, kun Jussi on vain tunnin ajomatkan päässä intissä ;)
      Tosi ihana tuo kakku! Tuo inttisävyinen päällyste kruunaa koko komeuden :D Harmi ettei lähipiirissä ole jauhopeukaloita :/

      Poista
    2. Hassu! Enhän minä nyt tarkoittanut sitä, että teillä ei ole aihetta juhlia ;)
      Tottakai kaikki juhlii omaistensa TJnollia, kaikkihan me omistamme välitämme suuresti!

      Poista
    3. Kyllä minä sen ymmärsin, kunhan vitsailin ;)

      Poista
  3. oot niin innoissasi inttikauden loppumisesta, ettet vain muistanut tätä juhlallisuutta ;) hieno idea tuo on, eikä lainkaan huono juttu että et tiennyt, emmäkään nimittäin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :D Tää on eka (ja toivon mukaan vika) inttileskeys, ei kaikkea voi tietää :P

      Poista
  4. mulle riittää kyllä tää puolen km välimatka jo =)

    VastaaPoista