Viimein ja vihdoin, TJ0!!

Voiko tämä olla edes totta!?

En vaan kykene sisäistämään sitä faktaa, että Jussin armeija on nyt ohi. En edes muista, millaista oli elämä ilman jatkuvaa ikävää sekä siitä aiheutuvaa kiukuttelua ja epätoivoa. Voiko sellaista muka ollakkaan? Ilmeisesti voi! Ja olen niiiiin onnellinen!

9. heinäkuuta 2012 olen kirjoittanut tänne blogiin näin:

"Tästä se alkaa, nimittäin inttileskeys.
Kävin saattamassa Jussin tänään varuskuntaan ja viimeiseen asti ajattelin "kyllä tämä tästä, äkkiähän semmonen puoli vuotta tai vaikka kokonainenkin menee". Takaisinpäin yksin ajellessani tajusinkin, ettei se nyt ihan tuosta noin vain menekkään...
Tällä hetkellä on tosi surkee fiilis, pitäisikö tässä näin vaan olla ja elellä, kun toinen on suurimman osan ajasta kokonaan poissa, ei edes puhelimen päässä.
Parin viikon päästä pitäisi alokkaiden päästä viikonloppulomille, aika masentavan pitkä aika! Kaksi viikkoa..
No enköhän minä saa kerättyä itseni, ehkä :D"

En olisi voinut tuolloin kuvitella, että jonain päivänä tulee se päivä, kun saan hakea Jussia sieltä pois eikä enää koskaan tarvitse palauttaa. Kyllähän siinä välissä on tapahtunut kaikennäköistä: opin elämään yksin, kävin Budapestissä, aloitin uuden koulun, ikävöin, menin ensimmäiseen työharjoitteluuni, tajusin, etten ehkä kuolekkaan vaikka olen yksin, opin sietämään Vila kiukuttelua, pyöritin arkea ihan itsekseni, aloitin uuden harrastuksen ja mikä tärkeintä: opin arvostamaan sitä toista ihmistä, joka jaksaa aina vain olla tukena ja rakastaa.

Inttileskeys oli melko kamalaa, mutta olihan siinä puolensakin: se ihana inttipuku ja perjantait klo 15.30, kun näki toisen taas viikon tai parin tauon jälkeen. En voi sanoa, että tämä olisi ollut kokemuksena elämäni vaikeinta ja hirveintä aikaa, mutta melko liki se sitäkin kyllä oli. En silti vaihtaisi hetkeäkään, koska olen tämän 8,5kk aikana oppinut niin valtavasti itsestäni, etten olisi voinut koskaan kuvitella. Olen melko erilainen kuin silloin reilu puoli vuotta sitten uskoinkaan. Enkä välttämättä ihan joka asiassa pahalla tavalla erilainen. Minusta on itseasiassa tullut esille joitain sellaisia uusia puolia, joista voin olla melko ylpeä!

Tähän vajaaseen yhdeksään kuukauteen on mahtunut valtavasti ihania hetkiä, mutta myöskin niitä aivan kamalia riitoja. Ei meillä kummallakaan ole helppoa ollut ja jos rehellisiä ollaan, intti ja sen tuoma stressi ja ahdistus oli koitua meidän suhteen kohtaloksi. Me kuitenkin selvittiin ja tekisi melkeinpä mieli sanoa, että jos me tästä selvittiin, selvitään iiihan mistä vain!

Nyt on aika juhlia oikein kunnolla! Niin, että sukat pyörii jalassa vielä ensi viikollakin! (no okei, ei ehkä.. Menen perjantaina klo 7 harjoitteluun :D). Tällä hetkellä olen ajamassa vihoviimeistä kertaa kohti Niinisaloa ja illalla olisi sitten tarkoitus bailata Baltic Princess:llä! Saa nähdä mitä tästäkin tulee :D