sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Velhokodan koiralenkki

Bongattiin latukartasta pari koirillekin sallittua polkua. Heti piti päästä paikan päälle katsomaan millainen reitti on kyseessä ja kyllä meidän koirallemme ainakin kelpasi! Kävelypolun reunoilla oli korkeat kinokset ja hiihtolatu oli kinoksen toisella puolella. Autoteitä ei lähimaillakaan, eli uskalsi pitää tätä ei-niin-tottelevaa koiraa auki. Vila ei kyllä kovin kauaksi malttanut meistä jäädä vaan juoksi meidät kiinni ja jäi taas hetkeksi haistelemaan ja jälleen otti kiinni. Vastaan ei tullut kuin pari ihmistä, joiden ohittaminen onnistui Vilalta oikein hyvin, vaikkei ollutkaan remmissä.


Vilaa ei pahemmin jänisten jäljet kiinnostaneet (onneksi!). Ollaan vähän jännitetty, kuinka vahvana metsästysvaisto Vilassa oikein on. Kyseessä on kuitenkin metsästykseen jalostettu rotu..



Käytiin Velhonkodassa ostamassa mehua. Vila ei kyllä sisälle päässyt, mutta Jussi odotteli sen kanssa ulkona.


Sää oli mainio: aurinko paistoi ja asteen verran plussaa.



Huomiseksi on varattu moottorikelkat. Virallisesti menen Jussin kyytiin, mutta vaadin kyllä päästä itsekkin ajamaan, kun nykyään on siihen oikeuttava korttikin. Tiistaina mennään varmaan mäkeen laskemaan ja keskiviikoksi on varattu Lapin Vaellushevostelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti