sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Espanjan katukoirien kuukausitapaaminen

Päästiin kerrankin osallistumaan johonkin tapaamiseen Vilan kanssa, kun satuttaan olemaan isin luona Espoossa ja EKK:n tapaaminen on Helsingissä. Lähdettiin hyvissä ajoin ajelemaan Espoosta kohti Tuomarinkylän koirapuistoa, koska eksymisiä oli takuulla tiedossa - ja niinhän me sitten eksyttiinkin. Onneksi ei kauaa harhailtu, kun tajuttiin, missä puisto oikein on.

Kyllä, sukat ja balleriinat... Unohdin kaikki muut kengät Poriin :/

Saavuttiin koirapuistolla jo 13.40, kun alkamisaika oli 14. Paikalla oli kyllä jo kourallinen koiria ja Vilaa jännitti kauheasti portista sisään meneminen. Jouduin melkeinpä väkisin raahaamaan sen puistoon.. Pikkuhiljaa puistoon virtasi yhä enemmän koiria ja parhaimmillaan siellö vipelsi reilu 20 karvakuonoa. Vila ei innostunut yhtään muista koirista! Istuskeli ja makaili meidän jaloissa ja aina välillä teki kunniakierroksen pari metrin päähän ja sitten taas takaisin kyhjöttää jalkoihin.. Ainoa, jonka kanssa Vila yritti leikki' oli Vilaa ainakin 10 kertaa isompi koiruus.



Paikanpäältä oli mahdollisuus ostaa kahvia ja pullaa, joiden tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen. Haluttiin Jussin kanssa tietenkin tukea hyvää tarkoitusta ja ostettiin pari pullaa ja Grandit. Merkkasin "vieraskirjaan" meidät "Ida Leino + Jussi / Vila". Facebookissa oli kiitokset kaikille kahviautosta ostaneille ja me oltiin parissa tunnissa menty Jussin kanssa joko naimisiin tai muututtu sukulaisiksi! Facebookissa oli nimittäin "Ida ja Jussi Leino / Vila" oh no! :D

Tasan kahden viikon päästä suuntaillaankin jälleen kohti Helsinkiä hakemaan Vilan pikkusiskoa kentältä. Jännää jännää!

3 kommenttia:

  1. Outs, aika paha :D Meidätkin on miehen kanssa monissa joulukorteissa laitettu Ida ja Petri Salminen ja sit ollaan vähän et jaahas, no ei nyt ihan näin kyllä asia ole :D

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Euron kirpparilöytö! Topshopista näyttäisi alunperin olevan :)

      Poista