torstai 1. maaliskuuta 2012

Se ensimmäinen kestovaippa

Olen aikoja sitten päättänyt, että sitten joskus kun asia on ajankohtainen, teen lapselleni kestovaippoja kertakäyttöisten sijaan. En kuitenkaan kuvitellut, että joudun niitä kestovaippoja 18-vuotiaana ompelemaan.


Tarkimmat huomasivat: vaipassa on aukko. Aukko hännälle. Kyllä, ompelin Vilalle kestovaipan. Enpä olisi uskonut, että ensimmäinen "omalleni" ompelema kestovaippa sisältää häntäaukon.. :D


Onneksi olen aiemminkin ommellut vaippoja, kylläkin myyntiin. Malli ja ompelujärjestys tuli takaraivosta, joten vaipan tekeminen klo 2.30 yöllä, kun pannu kuumeni sen verran, että päätettiin kokeilla tälläistäkin keinoa, ei tuottanut ongelmia.


Jussin pannu alkaa hyvin harvoin kiehumaan, mutta viime yönä sitäkin oli havaittavissa. Käytettiin Vila ulkona n. klo 24 ja ajateltiin siirtyä nukkumaan. Heti ulkoilun jälkeen (Vila pissasi ulos) neiti kävi lorauttamassa keittiöön sellaisen "minilammikon", eli varsinaista hätää tuskin oli. Siivottiin se pois ja sillä aikaa Vila kävi toistamassa "hauskan" kepposensa eteiseen. Noh, siivotaan nyt sitten sekin... Hetkeä myöhemmin (nukkumaanmeno ajatuksen sammuttua) päätin sovittaa juuri ompelemaani sadehaalaria Vilalle. Heti, kun sain haalarin pois koiran päältä se tallusti makkariin (,jossa on lattialla levällään kaikki ompelukamani) ja pissasi kaavojeni päälle! Tuossa kohtaa tuli niin epätoivoinen olo, etten jaksanut edes sisäisesti hermostua. Sillä aikaa, kun Jussin kanssa hävitettiin pissaisia haalarikaavoja Vila kävi pissaamassa uudestaan eteiseen. Tällä kertaa eteisen lattialle jääneen tiliotteeni päälle. No, eipä tarvinnut sitä tiliotetta avata.. Kaikki pissat olivat sellaisia minipissoja, tarkoituksena vain olla äärimmäisen rasittava..


Vaipassa on PUL ulkopuolella ja trikoo sisällä. Ompelin imuiksi 4kerrosta froteeta. Malli jäi hieman matalaksi, mutta seuraavaan teen hieman korjauksia. Kerran Vila sai tämän pois yltään, mutta toiseen kertaan ei viittinyt yrittää. Huomenna käydään luultavasti Vilan kanssa kyläilemässä, joten neiti saa olla vaippapöksy sielläkin.
BTW, googletin "koiran vaippa" ja sellaisia todella on ihan myynnissäkin. Toivottavasti kukaan ei leimaa meitä eläinrääkkääjiksi. Vila vain ei ymmärrä sen olevan väärin, että pissaa sisälle. Ehkä näin voidaan luoda sisälle lorauttamisesta negatiivinen kuva ilman, että koira yhdistää sitä meihin.

Eilisen päivän pelastus: Pick&Pay:ssä oli Xylimax-pastillit 5kpl/1€! Nämä 10 rasiaa siis 2€. Normaalisti maksavat 1,5€/kpl, eikä ollut edes päivämäärä menossa umpeen.

9 kommenttia:

  1. Toivottavasti ootte sulkenu pois virtsatieinfektion mahdollisuuden. Siinä vaivassa on nimittäin oireina just tommoset pikkulirit ja lisääntynyt virtsaamistarve. Neljä pissaa parissa tunnissa kielis miusta enemmänkin tulehuksesta, kuin siitä, että se tekis sitä tahallaan ns. kettuillakseen. Suoraan sanottuna en ees usko, että koirat tekis tämmösiä pissatemppuja vittuillakseen.

    Sisäsiisteys itsessään voi olla aika vaikee hahmotettava aikuiselle tarhakoiralle. Sen asian kanssa tulee olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Itse en ainakaan missään nimessä yrittäis tehdä pissaamisesta missään tilanteessa negatiivista asiaa koiralle, koska se voi johtaa pissan panttaamiseen, joka taas ei oo terveellistä.

    Toivottavasti saatte sisäsiisteysasiat kuntoon! Kannattaa käydä eläinlääkärissä, jos pikkupissailu jatkuu ja jos ette sitä oo vielä tehny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,
      Kiitos kommentistasi! Olen googlettanut varmaan enemmän kuin laki sallii kaikkia mahdollisuuksia, jotka voisivat aiheuttaa tälläistä käytöstä. Vila osaa olla mm. öisin monta tuntia pissaamatta. Myöskin Noormarkussa (Jussin porukoiden luona) pissailua ei ilmene tässä mittakaavassa. Tulee varsin epätoivoinen olo, kun jossain lukee, että vaipat voisivat ratkaista ongelman ja toisaalta ne taas saattavatkin pahentaa ongelmaa. Välillä tulee olo, että pitäisi olla vähintäänkin koulutukseltaan ongelmakoirankouluttaja, jotta koiran kouluttaminen onnistuisi "oppikirjojen" mukaan. Pidetään vaippaa Vilalla vain silloin, kun pissaaminen on kaikista todennäköisintä (iltaisin lorauttelee minne sattuu, vaikkei päivällä niin tee) ja kylässä.
      Aiomme käyttää Vilan eläinlääkärissä jos tämä asia ei ratkea :)

      Poista
  2. En nyt tarkemmin tiedä Vilan taustoja, mutta onko elänyt siellä espanjassa vapaana vai perheessä? Jos ei ole koskaan ollut sisäsiisti, niin aikuiselta koiralta varmasti menee jonkinaikaa ennen kuin oppii. Itsellä ei mitään kokemusta noista vaipoista ole, mutta saattaapi olla hyötyä jos sisällä pitää. Pissaako Vila silloinkin jos on vaippa? Jos ei niin tosi hyvä, silloin oppisi että aina kun mennään ulos niin otetaan vaippa pois ja saa taas pissata :) Mutta muuten kannattaa toimia juurikin niin kuin pennunkin kanssa, eli tosi usein vaan pissalle ulos. Ja silmään pisti vähän toi "pissaamisesta negatiivinen" juttu, enemminkin kannattaa kehua ihan hirveästi ja vaikka palkita namilla kun pissaa ulos, elikkä ulos pissaaminen pitäisi olla TOOOOSI hieno juttu :) Ainakin pentujen kanssa ei saa missään nimessä kieltää tai tehdä mitään numeroa sisälle pissaamisesta (siitää seuraa helposti että menee tekemään tarpeensa piiloon). Ja eihän se loppujen lopuksi vielä kauaa ole teillä ollut, yrittäkää olla kärsivällisiä varmasti vielä joskus oppii mikäli mitään sairautta ei ole taustalla :) Jaksamista, kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida kukaan tietää Vilan taustasta tarkkaan, mutta tuskin ihan lähiaikoina ollut kotikoirana, kun kadulta löytynyt niin reppanana,että siellä hetken aikaa jo elänyt. Vilahan "hiffasi" ulos tekemisen tosi äkkiä Suomeen tulon jälkeen, mutta nyt tullut alamäki. Ulkoilutetaan ihan parin tunnin välein ja aina pissaa ulos. Sisälle tekee jos joutuu olemaan portin takana tai jos kielletään tulemasta esim. Sänkyyn, eli tuskin mitään tautia taustalla. Vila ei pissannut vaippaan, kun pidetiin sitä sillä hetken verran. Ei tietenkään aiota kouluttaa Vilaa vaippojen avulla, vaan ajatus oli käyttää niitä juurikin vierailuiden yhteydessä (omat muovilattiat ei niin väliä, mutta jussin sukulaisten parketit on vähän nolompi juttu)

      Poista
  3. Vaikuttaa siltä että ihan hyviä suunnitelmia ootte tehny. Semmosta vaan ajattelin, että eihän matolle ole pissannut? Tai jos on niin oottehan hyvin pessy? Semmonen pissanen haju (mitä ihminen ei edes välttämättä pysty haistaa, mut koira kylläkin) voi vaan lisätä ongelmaa. Koira siis saatta "merkata" samoja kohtia uudelleen. Saattaa olle ettei tää ollu ees ongelmana, mut tulipahan vaan mielee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä on kaikki matot rullalla vaatehuoneessa turvassa :D Vilalla ei ole tapana pissailla "vain yhteen kohtaan". Se päästää siihen, missä sattuu olemaan silloin, kun tulee mieliteko päästää alleen..

      Poista
  4. Kirjoitan nyt vielä toistamiseen, kun mieleeni tuli vielä muutama juttu. :)

    Onko tää pikkulirien pissailu ollu koko ajan ongelmana vai tullut vasta nyt viime päivinä? Varsinkin tilanteessa, että ongelma on suhteellisen tuore, sulkisin ensimmäisenä pois tulehduksen mahdollisuuden ja miettisin vasta sen jälkeen muita mahdollisia syitä ongelmaan.

    Kirjoitit vastauksessasi Eevalle, että pissat tulee usein esim. tilanteissa, joissa kiellät koiraa. Herkällä koiralla vain hiemankin ankarampi kieltäminen voi laukaista tällaisen pissan tulemisen. Yrittääkö Vila tällaisissa tilanteissa rauhoitella sinua/teitä rauhoittavilla signaaleilla? Koska Vila on tullut teille aika hiljattain ja lopullinen kotiutuminen on todennäiköisesti kesken, niin monet tilanteet voivat olla vielä turhankin hankalia/outoja ja koira voi olla epävarma. Lisäksi se, että millaisessa mielentilassa sinä tai poikaystäväsi olette vaikuttaa suoraan koiran käyttäytymiseen. Mieli tulisikin pitää tyynenä ja pysyä rauhallisena. Hermojen menettäminen ei ainakaan auta tilannetta parempaan suuntaan. Jos et/ette ole lukenut Turid Rugaasin kirjaa Rauhoittavat signaalit, niin suosittelen lämpimästi. Kirjassa on kerrottu yleisimpiä koiran käyttämiä rauhottavia eleitä ja siinä on hyviä käytännön vinkkejä miten myös te voitte rauhoitella koiraa, kun tilanne sitä vaatii. Hyvä perusopus kaikille! :)

    Vielä se tuli mieleen, että onko Vila leikattu? Joillakin leikatuilla nartuilla esiintyy virtsankarkailua, mutta tähän vaivaan on tietääkseni lääkityskin olemassa.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että saadaan Jussin kanssa hyviä vinkkejä ja näkökulmia Vilan kouluttamiseen tätä kautta :)
      Me emme ikinä Jussin kanssa varsinaisesti hermostu koiralle. Ei olla koskaan edes kunnolla korotettu ääntä, kun napakka EI riittää. Jos "alkaa kiehua yli" koiraan liittyen, ei koskaan näytetä sitä ulos, koska sehän voi olla koiran tavoitteena: saada meidät reagoimaan hänen tempauksiinsa, hyvällä tai huonolla. Vila ei ole vielä kertaakaan "pelännyt" meitä käytöksemme takia, ja siitä pidetään kiinni. Emme missään nimessä halua pelotella turhaan valmiiksi arkaa koiraa.
      Tuo kieltämiseen liittynyt pissaaminen meni näin: Vila hyppäsi 20 kertaa sänkyyn ja joka kerta laskettiin se alas ja kiellettiin. Välillä se kipitteli huoneessa ja heilutteli häntäänsä. Yritti jossain kohtaa pyytää meitä leikkimäänkin, muttei välitetty (kello oli kuitenkin jo yli puolenyön..). Ihan yhtäkkiä kesken hännän heilutusten ja kipittelyiden Vila pissasi matolle ja jäi katsomaan, miten me siihen suhtaudutaan. Ei reagoitu mitenkään ja sänkyyn yrittäminen jatku jälleen, jonka jälkeen toiseen kertaan teki pissat. Ilmeisesti siinä kohtaa ymmärsi, ettei meitä kiinnosta hänen pissailut ja meni koppaansa nukkumaan.
      Vila on leikattu, mutta kuten olen jo todennut: hän pystyy hyvin pidättelemään juurikin öisin ja Noormarkussa monta tuntia. Päivisin saattaa torkkua ja välillä leikkiä ja taas torkkua monia tunteja, eikä pissaamisia ilmene. Ei edes pissaa riehaantuessaan. Pissaamisiin liittyy usein tilanne, jossa hän ei ole saanut hakemaansa huomiota, joten käy pissaamassa lattialle. Ja pikkupissailua on ollut kokoajan, alussahan Vila teki vähintään kymmenet pissat sisälle. Nyt on oikeat hätäpissat tehty ulos, eli pitkät rakon tyhjentämiseen tähtäävät pisut. Sisälle tulee niitä minipissoja, joiden epäilen olevan vain huomionhakuisuutta..

      Poista
  5. Heippa.
    Meillä oli sama ongelma sillon kun meidän uroskoira oli pieni.
    Se johtui aivan selkeästi huomion hakemisesta. Heti kun hävittiin koiran näkyvistä, tai ei annettu huomiota koiran sitä pyytäessä, niin pissat tuli.

    Tähän auttoi vaan totaalinen parin viikon jääkausi. Eli ei mitään rapsutuksia, silityksiä, no ei mitään huomiota. Tuntuhan se älyttömän pahalta, mutta se oli ainoa keino mikä todella auttoi.

    VastaaPoista