Call me maybe.

Hah! Sain ekan puhelun Niinisalosta ja elossahan se Suomen sotilas taitaa olla, ainakin toistaiseksi vielä. On kuulemma ihan kivaa ollu, eikä Jussia tuntunut haittaavan kaikki älyttömät säännöt, joita täysi-ikäisten miesten ei minun mielestäni kuuluisi edes noudattaa (valot pois ja täyshiljaisuus klo 22, kännykät pois 21.30, ulkona oltava lippis päässä...). Minä en vain voi käsittää, itse haistattaisin tommosille pitkät. Mut mä en ookkaan mies :D Ikävän määrä laski 200% heti, kun pääsi juttelemaan. Jussia taisi enemmänkin ottaa pannuun tyttöystävän kanssa puhelimessa vietetty piiitkä tovi, ilmeisesti hänellä olisi ollut jotain muutakin tekoa, mutta vaadin saada jutella edes puhelimitse, kun kerran siellä metsän keskellä on pakko olla.

Oltiin Sofian kanssa kävelemässä ja puhelimen SportTracker mittasi matkaksi 6,66km. Meillä oli Vila mukana, enkä tajua miten tuon koiran saa väsymään? Juuri tultiin lenkiltä ja nyt jo tyyppi hepuloi ja viskelee lelujaan, kuin kolme vuorokautta ahtaassa kopissa pidetty vihainen härkä.. Otin muuten tällä kertaa vesisuihkupullon mukaan ja parin ekan koiran kohdalla truuttasin siitä vesisuihkun Vilaa päin, kun hän rupesi rähisemään. Kaikki loput koirat ohitettiinkin sitten haukkumatta! Hieman Vila ulisi ja veti, muttei haukkunut, JES!
Onneks se nukkuu edes joskus!

 Minulla on täällä Martta-mäyräkoira hoidossa ja voi luoja mikä tsembalo tuo ulkoiluttaminen!! Jussi on monta kertaa käynyt kaikkien kolmen kanssa ulkona, enkä arvannut, että se nyt ihan näin hankalaa on. Martta ei suostu liikkumaan yhtään mihinkään, Vila hepuloi ja kiertää remminsä jalkojeni ympärille ja tekee äkkispurtteja niin, että sormeni murskaantuvat. Ratita on ihan luimu ja luikkii ympäriinsä fleksissä (hihnassa se on ihan psyko, kun pelkää, että astun päälle..)... Halleluja sanon  minä. Siinä minä sitten kiroon ääneen ja mietin, miten hulluna naapurit mahtavat minua pitää..