tiistai 3. heinäkuuta 2012

Friskies Dental Delicious

Sisältöyhteistyö
 

Viime viikolla sain kunnian hakea ihan mahtavan paketin postista. Purina oli lähettänyt Vilalle ja Ratitalle tuotteitaan maisteltavaksi ja testattavaksi. Laatikosta löytyi kaksi Purina One 3kg-ruokasäkkiä, kolme pussia Picnic-herkkuja, kolme pussia Dental Fresh-herkkuja, kolme pussia Dental Delicious-herkkuja sekä kuvasta unohtunut paketti Bonio-koirankeksejä.
Ensimmäisenä tytöt saivat maistaa Dental Delicious-herkkuja, elikkäs näitä:


Ensimmäinen huomio oli pussin kätevä sulkumekanismi. Mikä sen ärsyttävämpää kuin koiran herkut, jotka ovat seuraavana päivänä kovettuneet käyttökelvottomiksi pussiinsa? Ainakaan meidän koirat eivät suostu edes nuuhkimaan päin jos yritän tarjota kovettuneita herkkuja heille. Nämä herkut siis pysyvät tuoreina ja pehmeinä vaikka kuinka kauan.
Vila on yleensä todella kronkeli herkkujen suhteen. Neiti nyrpistää yleensä nokkaansa kaikelle, joka saattaisi vähänkään edistää hampaiden terveyttä. Hammaskiven poistaminen nukutuksessa ei ole sitä halvinta puuhaa, joten ollaan koitettu saada Vila syömään Dentastickejä tai vastaavia, huonolla menestyksellä kylläkin. Nämä Friskies:n Dental Delicious-patukat osuivat ja upposivat ihan täydestä!


Ratitan herkkumieltymyksistä ei olla vielä paljoakaan saatu selville, mutta nämä patukat kyllä maistuivat hänellekkin.


Tuomio: meidän koirat rakastivat näitä herkkuja, eivät varmaan huomanneet sanaa "Dental" pakkauksessa ;)

Muista Friskies-tuotteista tulee juttua, kunhan saan luotettavaa testitietoa meidän valtaisalta kahden koiran testiryhmältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti